Vehmersalmen lentoturma sattui matalassa ohilennossa

Kuopion Vehmersalmella kolmen ihmisen hengen kesäkuussa vaatinut lento-onnettomuus sattui, kun vesitason lentäjä teki ohilentoa matalalla.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan onnettomuuden aiheuttivat inhimilliset tekijät. Teknistä vikaa lentokoneessa ei ollut, ja myös lentosää oli hyvä.

Onnettomuustutkintakeskus julkisti tänään välitietoja turmasta.

– Lentäjän tarkoituksena oli tehdä ohilento matalalla veden päällä. Tutkimus keskittyy inhimillisiin tekijöihin eli siihen, miksi lentäjä toimi näin, sanoo tutkinnanjohtaja Ismo Aaltonen.

– Matalalla lennettäessä pelivaraa ei ole paljon. Se ei todennäköisesti koskaan selviä, miksi kone sitten lipsahti viimeiset kaksi metriä ja osui veteen.

Kokeneen lentäjän ohjaama vesitaso lensi kovalla nopeudella ja vain muutaman metrin korkeudella vedenpinnasta noin 200-300 metriä. Sitten koneen kelluke osui veteen, jolloin kone meni nokan kautta ympäri, katkesi ja upposi. Turmassa kuoli kolme saman perheen jäsentä.

Tapahtumalla oli runsaasti silminnäkijöitä. Tutkimusraportti valmistunee vuoden loppuun mennessä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat