Vauvaonnea! Pin-up-malli Sini Ariell synnytti terveen tytön: "Itkin vuolaana virtana helpotuksesta sekä onnesta"

Lapsettomuudesta kärsinyt Sini Ariell on synnyttänyt terveen tyttövauvan. 

Pin-up-malli ja tatuoija Sini Ariell kertoo Casinoeuron blogissaan, että hän on saanut australialaisen miehensä kanssa esikoistyttärensä. Terve tyttö syntyi keisarileikkauksella keskiviikon ja torstain välisenä yönä Suomen aikaa. Ariell on kärsinyt lapsettomuudesta ja hehkuttaa blogissaan onneaan ensimmäisestä lapsestaan.

– Lopulta he nostivat vauvan rinnalleni ja itkin vuolaana virtana helpotuksesta sekä onnesta. Se tunne, kun saat oman lapsesi rinnallesi, kun olet saanut ensin tuomion lapsettomuudesta, se oli sanoin kuvaamaton, Ariell kertoo blogissaan. 

Ariell kärsi koko raskautensa ajan vahvasta pahoinvoinnista. Hän jakoi viikon alussa Instagram-tilillään kuvan sairaalasta ja kertoi, että oli joutunut jälleen pahoinvoinnin takia tiputukseen. Ariell ilmaisi kuvatekstissä myös huolensa tulevaa keisarileikkausta kohtaan.


– Sanoivat operaation olevan hieman kinkkisempi ja suurella todennäköisyydellä tarvitsen verensiirtoa sen aikana...pelottaa, Ariell kirjoittaa kuvatekstissään.

Vaikka toimenpide oli ollut pelottava, synnytys oli loppujen lopuksi sujunut hyvin. Pienokainen painoi syntyessään 4240 grammaa ja oli 55cm pitkä.

Ariell on kertonut aikaisemmin, ettei hänen miehensä ollut millään tavalla mielissään vauvauutisesta. Synnytyksen kynnyksellä miehen mieli on kuitenkin saattanut muuttua, sillä Ariell kertoo tuoreen isän olevan haltioissaan pienestä tyttärestään.

– Stuart pitelee pikku prinsessaamme jatkuvasti sylissään ja osoittaa haltioituneena rakkauttaan häntä kohtaan. On niin kaunista kuunnella hänen hiljaista rupattelua tyttärellemme.

Lue myös:

    Uusimmat