Varusmies ammuttiin hengiltä kesken palveluksen – MTV kävi läpi kaikki Puolustusvoimien palveluksessa sattuneet kuolemantapaukset viime vuosikymmeniltä

Viime vuosikymmeninä varusmiehiä ja reserviläisiä on kuollut Puolustusvoimien palveluksessa yhteensä 19.

Viimeisin turma sattui viime itsenäisyyspäivänä Kainuun prikaatissa, jolloin varusmies menehtyi jäätyään mönkijän alle.

Varusmiehen kuljettama maastomönkijä kaatui liukkaassa rinteessä ja kuljettaja jäi sen alle. Mönkijässä ei ollut muita kyydissä.

Tasoristeysonnettomuus vei kolmen hengen

Aiempi palveluksessa sattunut turma sattui Raaseporissa lokakuun lopulla 2017. Kolme varusmiestä kuoli ja viisi loukkaantui, kun Puolustusvoimien kuorma-auto ja VR:n kiskobussi törmäsivät tasoristeyksessä.

Puolustusvoimien kuorma-autoa ajanutta nuorta miestä syytetään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kolmesta kuolemantuottamuksesta ja palvelusrikoksesta. Mies kiistää syytteet. Asian oikeuskäsittely alkoi maanantaina.

Rovajärvellä paha kranaatinheitinturma

Vuonna 2016 reserviläinen kuoli Säkyläsä kriisinhallintakoulutuksessa jäätyään Pasi-miehistönkuljetusajoneuvon alle.

Vuonna 2015 varusmies kuoli ampumaharjoituksessa Syndalenissa.

Vuonna 2008 varusmies sai sairauskohtauksen ja kuoli Santahaminassa 12 minuutin juoksutestissä.

Varusmies kuoli ja viisi loukkaantui vakavasti raskaan kranaatinheittimen ammunnassa tapahtuneessa onnettomuudessa Rovajärvellä vuonna 2005.

Seitsemän varusmiestä hukkui Saimaalla

Vuonna 2001 kertausharjoituksen yhteydessä kuoli yksi reserviläinen ja toinen loukkaantui taisteluammunnassa kranaattikonekiväärin ammuksen räjähtäessä tuliaseman edessä.

1900-luvun loppupuolella sattui neljä varusmiehen kuolemaan johtanutta tapahtumaa. Pahin niistä tapahtui vuonna 1991, jolloin seitsemän Karjalan prikaatin varusmiestä hukkui miehistönkuljetusvaunun upotessa vesistöä ylitettäessä Saimaalla Taipalsaarella.

Vuonna 1999 kaksi varusmiestä menehtyi palveluksessa. Toinen varusmiehistä kuoli taisteluammunnassa Niinisalossa saatuaan luodin takaraivoonsa.

Samana vuonna varusmies kuoli Valkealassa, kun henkilöauto törmäsi varusmiehen ohjaamaan moottoripyörään pimeässä. Varusmies osallistui moottoripyöräkurssin suunnistusajoon.

Vuonna 1994 yksi varusmies kuoli Nurmeksessa harhauduttuaan konekivääriammuntojen vaara-alueelle.

Lue myös:

    Uusimmat