Vappu Pimiä ja Marja Hintikka haluaisivat keskusteluohjelmaansa vieraaksi nämä pariskunnat – vielä ei ole onnistunut: "Avoin kutsu on voimassa"

Suosittu Vappu ja Marja Live -ohjelma kuvattiin tänä keväänä tyhjälle katsomolle – miltä juontajista tuntuu kauden viimeisen jakson kynnyksellä? 9:50
Millaista palautetta Vapulle ja Marjalle tulee jaksojen jälkeen? Katso video!

Vappu Pimiällä ja Marja Hintikalla on kaksi pariskuntaa, jotka haluaisivat Vappu ja Marja Liveen.

Suosikkijuontaja Vappu Pimiä ja Marja Hintikka luotsaavat omaa keskusteluohjelmaa Vappu ja Marja Live, jonka viimeinen jakso nähdään tänään MTV3-kanavalla. Tällä kaudella on nähty vieraita Suomen eturivin julkkiksista poliitikoihin. Kuvaukset ovat tehty poikkeuksellisesti tyhjille katsomoille koronakriisin vuoksi.

Jokaisesta jaksosta on syntynyt runsaasti otsikoita, etenkin kun julkiskaunotar Martina Aitolehti oli vieraana. Aitolehti ilmoitti erostaan vain muutama päivä ennen suoraa lähetystä.

– Martina oli meille buukattu meille viikkoja aikaisemmin, mutta kun hänelle tuli viikonloppuna ero. Kysyimme, että haluaako hän edelleen tulla, hän sanoi haluavansa. Siellä oli tunteet pinnassa. Koskettava energia, Hintikka kertoo.

Vuosi sitten ohjelmassa nähtiin vieraana Sanna Marin, josta on noussut ohjelman jälkeen pääministeri. Pimiä ja Hintikka paljastavat, että Marinin piti olla myös tänä vuonna vieraana.

– Pääministeri oli tulossa, mutta hän ei sattuneesta syystä ehtinyt, suosikkijuontajat kertovat ja viittaavat koronakriisiin.

Pimiällä ja Hintikalla on kaksi pariskuntaa, jotka he haluaisivat ehdottomasti ohjelmaansa.

– Sauli Niinistö ja Jenni Haukio, avoin kutsu on voimassa – myös Minttu ja Kimi Räikköselle, Pimiä naureskelee.

Millaista palautetta Vapulle ja Marjalle tulee jaksojen jälkeen?

Vappu ja Marja Live MTV3-kanavalla torstaina klo 21.00.

Lue myös:

    Uusimmat