Valtteri Bottasta viedään talliin, jonka F1-tulevaisuuden yllä on rajuja kysymysmerkkejä – tästä on kyse

7:19
Videolla juttua viime viikon F1-siirroista.

Myös F1-sarjan autonvalmistajat ovat kriisissä. Koronaviruspandemian vaikutukset ovat jo romahduttaneet autojen myyntimääriä, mutta terveyskriisiä seuraavan taloudellisen ahdingon odotetaan syöksevän autonvalmistajat sekasortoiseen tilaan jopa kuukausiksi eteenpäin.

Renault on jopa muita valmistajia pahemmassa tilanteessa. Yhtiön vanha hallitus maksoi jo hintaa entisen toimitusjohtajan Carlos Ghosnin aiheuttamista skandaaleista. Tämän lisäksi yhteistyötä Nissanin kanssa varjostaa epävarmuus.

Ranskalaisen sanomalehden La Canard enchainen mukaan Renault tarvitsee nopeasti kahden miljardin euron säästöt. Myös huhut F1-tallin myymisestä ovat lähteneet liikkeelle.

Valmistelussa oleva leikkaussuunnitelma käsittäisi yhtiön neljän Ranskan tehtaan sulkemisen. Yksi näistä olisi myös vasta hiljattain Pohjois-Ranskan Dieppessä avattu yksikkö. Toimenpiteet pitäisivät myös sisällään yhtiön useiden mallien - kuten Scenicin, Meganen ja Espacen - hylkäämisen.

Renault’n tulisi selviytyäkseen saada myös useiden miljardien eurojen suuruinen laina Ranskan valtiolta, joka omistaa yrityksen osakkeista 15 prosenttia. Renault’n kohtalo on valtiolle tärkeä työpaikkojen näkökulmasta, ja pääministeri Edouard Philippe onkin jo puhunut autonvalmistajan tulevaisuuden turvaamisesta.

Viime päivinä Renault-huhujen kohteena olleen Valtteri Bottaksen tulevaisuus on myös siis monella tavalla vielä auki. F1-sarjassa toimiminen imee Renault’n varoja vuodessa noin 200 miljoonaa euroa, mikä on merkittävä summa suhteessa yhtiön säästötarpeisiin.

Ranskan tehtaiden mahdollinen sulkeminen ei niin ikään lupaa hyvää tallin tulevaisuudelle formula ykkösissä. Toivoa ei luo myöskään tallin urheilullinen menestys, joka ei ole viime vuosina osoittanut kehittymisen merkkejä.

Mahdollisesti suurimman paineen F1-yksikön kohtalolle luo kuitenkin eettinen ongelma. 200 miljoonan euron käyttäminen formula ykkösiin vuosittain saattaa olla haastavaa perustella sen jälkeen, kun yhtiö on irtisanonut tuhansia työntekijöitään.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja