Valtavasti laihtunut laulajatähti Adele asteli pitkästä aikaa tv-kameroiden eteen – murjaisi reteästi vitsin yli 40 kilon painonpudotuksestaan

Laulajatähti Adele murjaisi suositussa Saturday Night Live -ohjelmassa melkoisen vitsin painonpudotuksestaan viikonloppuna.

Viime aikoina ennen kaikkea hurjasti muuttuneen ulkonäkönsä vuoksi otsikoissa ollut laulajatähti Adele teki viikonloppuna harvinaisen tv-esiintymisen, kun tähti vieraili Yhdysvalloissa huippusuositussa Saturday Night Live -ohjelmassa.

BBC:n mukaan kyseessä oli Adelen ensimmäinen tv-esiintyminen Yhdysvalloissa sitten vuoden 2017 Grammy-gaalan.

Fanit ovat ällistelleet somessa tähden muodonmuutosta jo kuukausien ajan, mutta Adele itse ei ole ottanut asiaan aiemmin kantaa. Tällä kertaa hän kuitenkin puhui aiheesta avoimesti.

 

– Tiedän, että näytän todella erilaiselta kuin edellisen kerran, kun näitte minut, 32-vuotias laulaja totesi kättelyssä ja murjaisi perään vielä vitsinkin:

– Koronarajoitusten takia minun täytyi itseasiassa matkustaa vähän kevyemmin, joten toin mukanani vain puolet itsestäni. Ja se on se puolikas, jonka itse valitsin.

Pitkään hiljaiseloa musiikin puolella viettänyt Adele tunnusti myös olevansa "liian peloissaan" laulaakseen ja emännöidäkseen ohjelmaa samanaikaisesti. Hän totesi myös, ettei hänen seuraava albuminsa ole vielä valmis.

– Laittaisin mieluummin peruukkeja päähäni ja ottaisi lasin tai kuusi viiniä ja katsoisin, mitä tapahtuu.

Tähti kuitenkin puhui itsensä pussiin, sillä hänen kuultiin myös laulavan Bachelor-sarjaan liittyvän sketsin aikana omaa jättihittiään Rolling into Deep.

Useista maailmanlaajuisista hiteistään tunnetun artistin muodonmuutos nousi otsikoihin helmikuussa järjestetyssä Oscar-gaalan yhteydessä, kun Adele saapui gaalan jatkobileisiin lähes tunnistamattomana.

Laulajan hurjasti hoikistuneesta olemuksesta uutisoitiin kuitenkin ensimmäistä kertaa jo viime vuoden puolella. Eräs fani kertoi tuolloin törmänneensä Adeleen Karibialla ja sanoi tähden kertoneen, että tämän painoa on pudonnut peräti 45 kiloa.

Adelen personal trainerin mukaan laulaja on noudattanut Sirt-dieettiä, jossa ruokavalio keskittyy terveellisiin, runsaasti sirtuiini-aktivaattoreita sisältäviin ruoka-aineisiin. Näihin kuuluvat muun muassa omenat, sitrushedelmät, vihreä tee, mansikat, lehtikaali.

Lue myös:

    Uusimmat