Mainos

Valko-Venäjällä pidätettiin itsenäisyyspäivän iskusta epäiltyjä

Neljä ihmistä on pidätetty Valko-Venäjällä epäiltyinä osallisuudesta pommi-iskuun itsenäisyyspäivän juhlinnassa viime viikon lopulla.

Pidätettyjen joukossa on ihmisiä, jotka kuuluvat rekisteröimättömään järjestöön, sanoi Valko-Venäjän tiedustelupalvelun johtaja Igor Kuznetsov maan televisiossa. Osalla pidätetyistä on kokemusta räjähteiden käytöstä.

Kotitekoinen pommi räjähti perjantain vastaisena yönä Minskissä ulkoilmakonsertissa, johon myös itsevaltainen presidentti Aleksandr Lukashenko osallistui. Iskussa haavoittui viitisenkymmentä ihmistä. Viranomaiset kertoivat löytäneensä toisenkin pommin, mutta se ei ollut räjähtänyt.

Opposition edustajat ovat sanoneet, ettei Lukashenkon pitäisi käyttää pommi-iskua oikeutuksena vastustajiensa musertamiseen.

Yhden pidätetyn vaimo kertoi, että kaikki pidätetyt kuuluvat Valkoinen legioona -nimiseen kansallismieliseen nuorisoryhmään. Se on kielletyn Sotilashenkilökunnan liiton nuoriso-osasto.

Sotilashenkilökunnan liitto perustettiin entisen Neuvostoliiton viimeisinä vuosina, mutta Lukashenko kielsi sen noustuaan valtaan vuonna 1996.

(MTV3-STT-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.