Mainos

Vaimo hakee avioeroa Yölintu-laulaja Simo Silmusta

Yölinnun laulaja Simo Silmun avioliitto on päättymässä eroon.

Iskelmäyhtye Yölinnusta tuttu laulaja Simo Silmu avioitui pitkäaikaisen avovaimonsa Piian kanssa marraskuussa 2011. Kolmisen vuotta kestänyt avioliitto on nyt päättymässä eroon.

Porin käräjäoikeudesta vahvistetaan MTV.fille avioeron olevan vireillä. Vaimo on jättänyt avioerohakemuksen käräjäoikeuteen maanantaina 30. kesäkuuta. Hakemus on parhaillaan tiedoksiannossa Simo Silmulle.

Silmun hääpäivänä Yölinnun riveissä tapahtui isoja muutoksia, sillä basisti Kari Heiskari, rumpali Mika Lilja ja kitaristi Matti Fredriksson ilmoittivat eroavansa bändistä.

Simo Silmu on kertonut avoimesti kamppailustaan alkoholia vastaan. Elokuussa 2012 Silmu hakeutui katkaisuhoitoon. Laulaja päätti kuitenkin jättää katkaisuhoidon kesken ja palasi keikoille jo marraskuussa.

Huhtikuussa 2013 Yölintu joutui perumaan keikkojaan Silmun sairausloman takia. Myös saman vuoden lokakuussa bändi perui muutaman esiintymisensä bändin jäsenen sairastapauksen vuoksi.

Erosta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja