Uusinta-abortteihin turvaudutaan myös Suomessa

Myös Suomessa toistuvien raskaudenkeskeytysten määrä on nousussa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan nousu on vielä pientä, mutta sen taustoihin on syytä perehtyä.

Brittilehti Daily Mail kertoo maan terveysviranomaisten huolestuneen toistuvien aborttien määrän kasvusta. Arvioiden mukaan tuhansille brittinaisille tehdään useita abortteja - joillekin jopa yhdeksän.

– Uusintakeskeytysten määrä on ollut pienessä kasvussa myös Suomessa. Kasvua tutkitaan nyt tarkemmin, sillä tarkkaa syytä ei vielä tiedetä, THL:n suunnittelija Anna Heino sanoo.

Raskaudenkeskeytysten vähentäminen on Heinon mukaan niin sanotusti koko ketjun vastuulla - kodin, koulun, terveydenhuollon ja jopa sosiaalipalvelun.

– Näihin asioihin ei ole helppoja vastauksia. Uusintakeskeytykset näyttäisivät osuvan sellaisille naisille, joilla on elämässään muitakin ongelmia, esimerkiksi päihdeongelmia. Siksi sosiaalipalvelun voisi ajatella olevan mukana myös seksuaalivalistuksessa, Heino sanoo.

Ehkäisy unohtuu edelleen

THL:n ennakkotietojen mukaan raskaudenkeskeytysten määrä kokonaisuudessaan jatkoi lievää laskuaan vuonna 2011. Keskeytyksiä tehtiin 10 180 eli 0,5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

– Kehitys erityisesti alle 20-vuotiaiden aborttien määrässä on ollut hyvä 2000-luvun puolenvälin jälkeen. Voisi sanoa, että teinien keskeytysten määrä vastaa laskusta, joten tilanne on hyvä, vaikka aina onkin parannettavaa ehkäisyn käytössä ja seksuaalikasvatuksessa, Heino sanoo.

Raskauden keskeyttäneistä alle 20-vuotiaista kolmasosa ei käyttänyt ehkäisyä.

Eniten abortteja tehdään 20-24 -vuotiaille. Myös tämän ikäryhmän raskaudenkeskeytykset ovat vähentyneet 2000-luvun puolenvälin jälkeen, mutta vuonna 2011 keskeytyksiä tehtiin kuitenkin hieman vuotta 2010 enemmän.

– Tämä on seksuaalisesti aktiivinen ryhmä, joten se vaikuttaa myös keskeytysten määrään. Tässä ikäryhmässä saattaa vaikuttaa vielä myös 90-luvun lama, jolloin keskeytysten määrä kääntyi nousuun säästöihin ja opetuksen hajaantumiseen liittyvien syiden takia, Heino sanoo.

Kasvuun reagoitiin muun muassa poistamalla jälkiehkäisyn reseptipakko yli 15-vuotiailta ja tekemällä seksuaalikasvatuksesta pakollinen osa koulujen opetussuunnitelmaa.

Lue myös:

    Uusimmat