Mainos

Uusi aselaki ei ehkäise koulusurmia

Kuva: Epa

Aselain tiukennus ei ehkäise koulusurmia, sanoo sisäasianministeriön poliisiylijohtaja Mikko Paatero.

Esimerkiksi Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat tehtiin luvallisilla aseilla, mutta Paateron mukaan uusi, tiukempi aselaki ei kuitenkaan vaikuta tulevaisuudessakaan tällaisiin tapauksiin.

- Tällaiset kouluammunnat ovat erittäin kauan sitten suunniteltuja asioita. Ne todennäköisesti suoritettaisiin riippumatta siitä, onko henkilöllä luvallinen tai luvaton ase. Sillä, että käsiaseita saa vaikeammin, voidaan estää jonkintyyppisiä henkirikoksia, jotka tehdään ehkä pikaistuksissa, jos niitä aseita on vähemmän.

Esimerkiksi Saksassa, jossa eilen 16 ihmistä kuoli kouluammuskelussa, oli jo nostettu aseluvan ikärajaa.

- Tämän tyyppisiin asioihin ei yksin aselailla vaikuteta. Ne ovat erittäin syvällä ihmisten mielessä, ja kuten esimerkiksi Kauhajoen tapauksessa, henkilö valmisteli tekoaan kuusi vuotta. Joten se on paljon laajempi ja moniongelmaisempi asia.

Paatero painottaa MTV:n Huomenta Suomessa, että aselain muutoksen lisäksi muutoksia olisi tapahduttava myös kasvatuksessa, arvoissa ja hyvinvoinnissa, jotta turvallisuus lisääntyisi.

- Selvää on, että aselain muutos ei näitä ongelmia yksinään ratkaise, se on pieni osa kokonaisuutta.

Sisäministeriö kertoi eilen, että se esittää käsiaseiden saatavuutta kiristettäväksi. Käsiaseeseen voisi jatkossa saada luvan vain 20 vuotta täyttänyt henkilö, joka on harrastanut aktiivisesti ammuntaa vähintään kaksi vuotta ampumaseuran jäsenenä.

Lue myös:

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.