Mainos

USA: Venäläishävittäjä ohitti USA:n koneen vain 30 metrin etäisyydeltä

Venäläinen hävittäjä ohitti huhtikuussa Yhdysvaltain ilmavoimien koneen “vaarallisen läheltä”, kertovat yhdysvaltaiset armeijalähteet.

Tilanne sattui Venäjän ja Japanin väliselle Ohotanmerellä huhtikuun 23. päivä.

Yhdysvaltain puolustusministeriön lähteistä on kerrottu, että venäläishävittäjä ohitti Yhdysvaltain ilmavoimien Boeing RC-135 -tiedustelukoneen vain reilun 30 metrin etäisyydeltä asettaen vaaraan koneen koko amerikkalaismiehistön.

Nimettömänä pysyttelevä viranomainen kuvaa uutiskanava CNN:lle, että venäläishävittäjä teki ”vaarallisimman ohituksen vuosikymmeniin.” 

-Venäläinen hävittäjä kääntyi niin, että amerikkalaismiehistö pystyi näkemään selvästi hävittäjän olevan varustettu ohjuksilla, kertoo viranomaislähde.

Yhdysvallat ei halunnut tapahtuma-aikaan ilmoittaa vaaratilanteesta julkisuuteen, vaan päätti käydä Venäjän viranomaisten kanssa asiasta kahdenväliset keskustelut.

Jo aiemmin huhtikuussa Mustallamerellä oli käynyt vastaavanlainen tilanne. Tuolloin Venäjän ilmavoimien hävittäjä oli lähestynyt useita kertoja yhdysvaltalaista sota-alusta Mustallamerellä. Yhdysvaltalaisviranomaiset katsoivat, että kyse oli Venäjän puolelta tahallisesta ärsyttämisestä.

Yhdysvaltain ja Venäjän puolustusministeriön viranomaiset ovat käyneet kahdenvälisiä keskusteluja molemmista välikohtauksista. Yhdysvaltain mukaan vastaavia tilanteita ei ole ilmennyt enää viime aikoina. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.