USA: Venäjä menettää joka päivä 500 sotilasta

Venäjä menettää joka päivä noin 500 sotilasta, jotka loukkaantuvat tai kaatuvat rintamalla, väittävät Yhdysvaltain tiedustelu- ja sotilasviranomaiset amerikkalaislehti The New York Timesin mukaan.

Yhdysvallat on myös arvioinut, että Venäjä on kaiken kaikkiaan ”todennäköisesti menettänyt 70 000–80 000 sotilasta” kuolleina ja haavoittuneina Ukrainan sodan aikana.

Kahden amerikkalaisviranomaisen mukaan noin 20 000 Venäjän tappioista on sodassa kaatuneita sotilaita.

Yhdysvaltalaisviranomaiset kertovat arvionsa perustuvan satelliittikuviin, kaapattuun viestintään, sosiaaliseen mediaan ja paikan päältä saatuihin mediatietoihin.

Ukrainan armeija päivittää väitteensä Kremlin kärsimistä miehistö- ja kalustotappioista päivittäin. The Kyiv Independentin mukaan viimeisin Ukrainan antama luku Venäjän sotilasmenetyksistä on 43 000. Tiedossa ei ole, sisältääkö luku myös haavoittuneet.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

0:14
Ukrainan asevoimat kertoo videon näyttävän, miten se tuhosi useita venäläistankkeja samalla alueella.

Venäjä ei ole omia tappioitaan juuri kommentoinut. Edellisen kerran niin sanotusti virallisia lukuja kuultiin maaliskuussa. Tuolloin Kreml sanoi 1 351 sotilaan menehtyneen. Yhdysvallat arvioi tuolloin todellisen luvun olleen pikemminkin noin 5 000.

Ukraina on niin ikään ollut vaitonainen omista menetyksistään. Itä-Ukrainan taisteluiden kiivaimmassa vaiheessa muun muassa presidentti  Volodymyr Zelenskyi kuitenkin totesi, että maa menettää joka päivä noin 100–200 sotilasta.

Venäjä on heittänyt Ukrainassa taisteluihin noin 85 prosenttia sen aktiiviarmeijasta, NYT kirjoittaa puolustusviranomaisten lausuntoihin nojaten.

– Venäjällä ei todennäköisesti ole jäljellä riittävästi tehokkaita taistelujoukkoja, jotta he voisivat vallata Donetskin alueen kokonaan, sanoi johtaja Seth G. Jones amerikkalaisesta Center for Strategic and International Studiesista.

Myös sotateollisuus pinteessä

Venäjän aseteollisuus ei tällä hetkellä todennäköisesti pysty toimittamaan kaikkia sille ulkomailta tehtyjä tilauksia, arvioi Iso-Britannian puolustusministeriö tiedustelupäivityksessään Twitterissä.

Syynä on yksinkertaisesti se, että Kreml tarvitsee tällä hetkellä sotateollisuutensa tuotannon omaan käyttöönsä Ukrainan sodan raskaiden tappioiden vuoksi.

Ukrainan armeijan arvion mukaan Venäjän kalustotappiot ovat tähän mennessä muun muassa yli 1 800 panssarivaunua, reilut 4 000 miehistönkuljetusvaunua ja 232 sotilaslentokonetta.

Länsiarviot Kremlin menetyksistä ovat olleet nekin huomattavia, joskin pääosin vähemmän tarkkoja kuin Ukrainan lukuväitteet. Venäjä ei ole lukuja kommentoinut.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

3:21
Ukrainan lentokenttäisku Krimille aiheutti merkittäviä tappioita Venäjälle: "Jokainen lentokone maksaa kymmeniä miljoonia"

Iso-Britannian puolustusministeriön mukaan Valko-Venäjä on äskettäin kertonut yksityiskohtia sen itse päivittämästä T-72B-panssarivaunusta.

Valko-Venäjä todennäköisesti päivitti tankin omin neuvoin vaikka sillä oli aiemmin sopimus Venäjän valtion omistaman UralVagonZavodin kanssa, Britannia uskoo.

– Venäjä on pitkään pitänyt puolustusteollisuuttaan sen yhtenä tärkeimmistä vientimenestyksistä. Venäjän sotateollisuus on tällä hetkellä kuitenkin huomattavan rasituksen kohteena, brittiministeriö arvioi.

– Lisäksi monien sen asejärjestelmien uskottavuus on kärsinyt Venäjän joukkojen huonon menestyksen vuoksi, puolustusministeriö jatkaa.

Venäjän aseteollisuuden hittituotteisiin lukeutuvat muun muassa AK-47-rynnäkkökivääri ja T-72-panssarivaunut, joita myös Suomella oli käytössään ennen kuin Puolustusvoimat osti saksalaisvalmisteisia Leopard 2 -tankkeja.

0:28
Räjähdys venäläistankin kyljessä: Ukrainan panssarintorjuntaohjus ehtii vain vilahtaa videolla.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja