Unohda kaikki opittu laihdutuskuureista: Tämän vuoden hittidieetti ei itse asiassa ole dieetti ollenkaan!

Vuoden 2020 hittidieetti kehottaa unohtamaan kaiken opitun laihdutuskuureista.

Vuosi on taas vaihtunut, ja moni on varmasti päättänyt aloittaa terveellisemmät elämäntavat jonkinlaisen dieetin muodossa. Huffington Postin mukaan vuoden 2020 hittidieetiksi on kuitenkin kaavailtu niin kutsuttua intuitiivista ruokavaliota. Toisin kuin valtaosa muista dieeteistä, jotka keskittyvät kalorimäärien rajuun rajoittamiseen ja opittujen ruokatottumusten vallankumoukseen, intuitiivinen ruokavalio ei sinänsä rajoita ihmistä.

Se ei edes ole oikeastaan dieetti, vaan kuvaavampi voisi olla ruokavalio, jopa elämäntapa. Tiukkojen ruokamääriä kontrolloivien sääntöjen sijaan intuitiivista ruokavaliota seuraavan kuuluisi virittyä omien luontaisten halujensa taajuudelle ja syödä sitä mitä haluaa aina silloin kun haluaa. Hetkinen, siis mitä?

Vastine keto-dieetille ja paastoamiselle

Yksi asia on selvää. Dieetit eivät toimi. The National Eating Disorders yhdistyksen teettämän tutkimuksen mukaan 95 prosenttia ihmisistä, jotka onnistuvat laihduttamaan dieetin avulla, keräävät laihduttamansa painon takaisin viidessä vuodessa.

Suhteellisen lyhytaikaiset laihdutuskuurit perustuvat usein niukkaan kalorimäärään. Järkihän sen sanoo, että ihminen laihtuu, kun kulutettu kalorimäärä on suurempi kuin ruuasta saatu kalorimäärä. Nälässä ahertaminen johtaa kuitenkin väsymykseen, pahaan mieleen ja pahimmillaan pakkomielteeseen ruoasta. Viimeinen voi johtaa jopa syömishäiriöön. Pidemmän päälle niukkakalorisen ja elämää rajoittavan dieetin kanssa eläminen alkaa maistua, no, pahvilta.

– Huomaat pian, ettei uusi ruokavalio anna sinulle sitä mitä haluat, vaan se ottaa monia tärkeitä osia elämästäsi pois, kuten aikasi, rahasi ja hyvinvointisi sekä onnellisuutesi, Anti-Diet-nimisen kirjan kirjoittanut ravitsemusterapeutti Christy Harrison kertoo Huffington Postille.

2000-luvun alkupuolella Harrison oli ruokatoimittaja ja puhui gluteenittoman ja matalahiilihydraattipitoisen ruoan puolesta. Salaa kotinsa rauhassa hän kuitenkin ahmi kaikkea, minkä oli julkisesti pistänyt pannaan.

–Söin järjettömiä määriä riisikakkuja yrittäen saada sitä tyydytytystä, minkä olisin saanut, jos vain olisin tehnyt itselleni tavallisen voileivän, Harrison muistelee.

Tee näin: 10 askelmaa onneen

Thrive Global on listannut 10 avaintekijää intuitiiviseen ruokavalioon.

Ensimmäinen kohta on heittää ajatus perinteisestä laihdutuskuurista romukoppan. Sen sijaan ohjeet kehottavat opettelemaan kunnioittamaan omaa nälkää. Kunnioitus tarkoittaa periaatteessa sitä, että syöt aina kun on nälkä. Nääntynyt ihminen on herkempi ahmimaan ylenpalttisesti liikaa kulutukseensa nähden.

Kunnioituksen löytymisen jälkeen on aika tehdä rauha ruoan kanssa. Älä aseta ruokailulle ehtoja tai kuvittele jonkun tietyn ruuan tai ruoka-aineen olevan automaattisesti pahasta. Ajatus siitä, että leipä on pahasta voi johtaa houkutuksille. Sortuminen johtaa puolestaan helposti soimaamiseen ja itseinhoon.

Soimaamisesta eroon pääseminen onkin seuraava askel onneen. Itseinhoa tihkuvat kriittiset ajatukset voivat olla syvään juurtuneita, joten siitä ilkeästä sisäisestä äänestä voi olla vaikeaa päästä eroon.

Viides askel on olla tietoinen siitä, milloin olet täynnä. Voikin olla hyvä ajatus yrittää rauhoittaa ruokailuhetki ja keskittyä Netflixin sijaan edessä olevaan lautaseen. Kuuntele kehon merkkejä ja syö itsesi täyteen.

Rauhoita ruokailuhetki

Kuuntelu johtaakin luontevasti seuraavaan ohjenuoraan. Ruuan on tarkoitus toimia polttoaineena, mutta sen pitäisi myös tuottaa mielihyvää, eli maistua hyvältä. Ruokailusta nauttiminen on erittäin tärkeää intuitiivisessa ruokavaliossa. Thrive Globalin mukaan ruuasta nauttiminen auttaa ihmistä saavuttaman kylläisyyden pienemmällä ruokamäärällä.

Seitsemäs kohta muistuttaa kunnioittamaan tunteita käyttämättä ruokaa apukeinona niiden käsittelyssä. Ruoka ei ole ratkaisu epämukavaan tunnetilaan ja voi pahimmillaan vain pahentaa oloa.

Oman kehon kunnioittaminen on myös intuitiivisen ruokavalion keskiössä. Ihminen tarvitsee liikuntaa. Ajatuksena ei kuitenkaan ole rääkätä itseään tuntikausia raskailla ryhmäliikuntatunneilla, jos niin ei välttämättä halua tehdä. Fokus liikunnassa tulisi kääntää sisäänpäin poltettujen kalorien seuraamisen sijaan. Kuuntele kehoa ja sen viestejä reippaillessasi. Vartalo erittää endorfiineja liikkuessaan. Tarkoituksena on motivoida hyvällä ololla, ei painonlaskulla. Valitse itsellesi mieluisin tapa liikkua ja aloita kevyesti.

Viimeinen ohjenuora on oman terveyden kunnioittaminen. Se tarkoittaa terveellisten vaihtoehtojen suosimista. Täydellisyyteen on turha pyrkiä päivittäin, intuitiivinen ruokavalio kannustaa pitkän matkan kehitykseen.

Lue myös:

    Uusimmat