Mainos

Unkarin kohuttu perustuslaki läpi - YK huolissaan

Unkarin parlamentti hyväksyi tänään maalle uuden, kiistellyn perustuslain. Arvostelijoiden mukaan uusi laki on syrjivä ja antaa kohtuuttomasti valtaa hallitsevalle Fidesz-puolueelle.

Laki on Fideszin laatima ja sen läpimeno parlamentissa oli varma, koska Fideszillä on kaksi kolmasosaa edustajanpaikoista. Oppositiopuolueista kaksi boikotoi äänestystä ja kolmas äänesti lakia vastaan.

Tuhannet mielenosoittajat vastustivat lakia viikonloppuna. Mielenosoittajien mukaan kristinuskoa ja perinteisiä arvoja korostava laki syrjii muun muassa homoseksuaaleja, ateisteja ja yksinhuoltajia.

Myös Unkarissa vieraileva YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon ilmaisi huolensa lakiesityksestä.

- Kaikki maat saavat itse laatia perustuslakinsa, mutta lain täytyy olla kansainvälisten sääntöjen ja säädösten mukainen. Hallituksen vastuulla on varmistaa, että laki on linjassa kansainvälisten sopimusten kanssa eikä riko esimerkiksi median tai ilmaisun vapautta, Ban sanoi.

Aiemmin tänä vuonna EU arvosteli Unkaria voimakkaasti maan uudesta medialaista, joka laajentaa viranomaisten valtuuksia valvoa mediaa ja puuttua sen toimintaan.

Huomattava askel taaksepäin

Arvostelijoiden mukaan pääministeri Viktor Orbanin hallitus haluaa perustuslailla pönkittää valtaansa, sortaa vastustajiaan sekä ulottaa kristillisen ideologiansa koko maahan.

Laki muun muassa lisää parlamentin valtaa ja vähentää sitä oikeuslaitokselta.

- Mitä tulee vallanjakoon demokratian sisällä, tämä laki on huomattava askel taaksepäin. Esimerkiksi perustuslakituomioistuin - joka on tähän asti ollut tärkein vastapaino hallitukselle - menettää lain myötä valtaansa, sanoi Political Capital -ajatushautomon Peter Kreko.

Viime viikolla tehdyn mielipidekyselyn mukaan 57 prosenttia unkarilaisista haluaisi, että uudesta perustuslaista järjestettäisiin kansanäänestys.

- Uusi perustuslaki tulee olemaan laiton ja väliaikainen. Sitä pitää muuttaa seuraavien vaalien jälkeen, kansallisen yhteisymmärryksen kautta, sanoi oppositiopuolue sosialistien johtaja Attila Mesterhazy.

Uusi perustuslaki menee vielä presidentti Pal Schmittin hyväksyttäväksi ensi viikolla. Voimaan sen on määrä astua ensi vuoden alussa.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.