Unkarin GP:n topit ja flopit: Valtteri Bottaksen mokailu ei olisi voinut tulla pahempaan paikkaan

MTV Urheilun F1-toimitus listaa jokaisen ajetun osakilpailun jälkeen viikonlopun onnistujat ja epäonnistujat. Dramaattinen Unkarin GP muistetaan erityisesti Valtteri Bottaksen aiheuttamasta joukkokolarista, Mercedeksen taktisesta hölmöilystä ja Esteban Oconin sensaatiovoitosta.

Ocon nappasi yllätysvoiton kisassa, jossa peräti viisi kuljettajaa keskeytti avauskierroksen kolareiden jäljiltä. Ketjureaktio lähti liikkeelle, kun Mercedeksen Valtteri Bottas osui McLarenin Lando Norrisin auton perään. Mercedes uinui uusintalähdössä, mikä vaikeutti Lewis Hamiltonin iltapäivää.

TOPIT

Esteban Ocon

Kuten Sebastian Vettel sanoi, ei virheen virhettä ja mestarimaista kärkisijan puolustamista. On selvää, että Ocon hyötyi ensimmäisen kierroksen kolarista ja Mercedeksen taktiikkahölmöilystä. Silti. Ocon käytti saumansa, eikä luopunut kärkipaikasta, kun sellainen hänelle tarjoutui. F1:ssä kyse on mahdollisuuksien hyödyntämisestä. Se oli Oconin Unkarin GP:n voittotarina – kaikessa lyhykäisyydessään.

Ocon ei odottanut ajavansa voitosta: "Yleensä Lewis tekee oikeat päätökset"

Sebastian Vettel

Kokenut saksalaiskuski vetosi kisan jälkeen siihen, miten hän oli omasta mielestään nopeampi kuin Ocon. Ohittaminen oli kuitenkin vaikeaa, kuten Fernando Alonson ja Lewis Hamiltonin tapauksessa nähtiin. Eikä Vettelillä ollut Hamiltonin tapaan nopeampaa autoa ja rengasetua puolellaan. Vettel on hyödyntänyt mestarimaisesti poikkeusolosuhteet niin Unkarissa kuin Azerbaidzhanin Bakussa. Kun ympärillä kolisee, nelinkertainen mestari nostaa päätään.

Vettel: "Se oli niin lähellä"

Lewis Hamilton

Mikä nousu. Kaikki oli pedattu kuin kultalautasella Hamiltonille, tallikaverin tykinkuulalähdön jälkeen. Sen päälle vielä fakta siitä, että Max Verstappen oli käytännössä ulkona voittotaistelussa ja takana oli vain poikkeavia haastajia. Hamilton peitteli Mercedeksen todella rumaa taktista mokaa käsittämättömällä ajollaan. Hänellä oli käytössä nopea auto, mutta radalla, missä on lähes mahdoton ohittaa, yli kymmenen sijan nousu. Vetää sanattomaksi. Lewis Hamilton on käsittämättömän kova kuljettaja. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

VIDEO: Käsittämätön näky: Lewis Hamilton yksin lähtöruudukossa uusintastartissa

Fernando Alonso

Alonso näytti sen, mitä tarkoittaa, kun nahkaa ei myydä halvalla. Espanjalainen liikkui aivan sääntöjen rajamailla, aivan kuten Britannian GP:n sprinttikilpailussa. Hän takasi puolustelullaan sen, ettei Hamilton päässyt haastamaan kärkikaksikkoa Oconia ja Vetteliä kisan loppuvaiheilla. Alonso käytännössä mahdollisti Oconin voiton. Se oli uroteko jos joku. Espanjalaiskonkari on ollut yksi tämän kauden positiivisista yllättäjistä. F1-ikoni on palannut sarjaan upealla tavalla.

Video: Mestarit huikeassa taistelussa: Alonso ei päästä Hamiltonia ohitseen

Alonso: "Tänään olimme yksi onnekkaista"

Carlos Sainz

Lähtö ruudusta 15. ja ensimmäisen kierroksen jälkeen neljäntenä. Näyttävää, komeaa, upeaa. Nousua kelpaa katsella useamman kerran uusintana.

VIDEO:

Williams

Nicholas Latifi kahdeksas ja teknisten vikojen kanssa paininut George Russell yhdeksäs. Ei huono, varsinkin kun ottaa huomioon sen, miten pahin kilpakumppani Alfa Romeo jäi pyöreään nollaan pisteeseen. Useiden heikkojen vuosien jälkeen Williams on ottanut hyvinkin positiivisia kehitysaskeleita kohti parempaa. Se on lupaava viesti myös ensi kautta ajatellen. On sitten tallissa George Russell tai joku muu Nicholas Latifin rinnalla.

FLOPIT

Valtteri Bottas

Ennen viikonloppua Bottas toivoi henkilökohtaisia onnistumisia kesätauon alle. Ne jäivät lauantaihin. Max Verstappenin päihitys takasi herkulliset lähtökohdat kisaan. Ne valuivat kirjaimellisesti Hungaroringin radan ensimmäisen mutkan vesikaivoon. Karmiva lähtö, karmiva arviointivirhe ja game over. Kaiken päälle vielä viiden lähtöruudun rangaistus seuraavaan kisaan. Bottaksen epäonnistuminen ei olisi voinut tulla pahempaan paikkaan. F1:n kesätauon aikana kun tehdään ensi kautta koskevia kuljettajapäätöksiä. Sen alla möhlääminen ei näytä millään tavalla hyvältä.

VIDEO: Unkarin GP:n startista kaaos: Valtteri Bottaksen peräänajo käynnisti joukkokolarin!

Bottas. "Virhe kostautui mulle ja tietenkin monille muille"

Alfa Romeo

Virheitä siellä, täällä ja tuolla. Sen lisäksi, että Alfa Romeolla riittää tekemistä auton suorituskyvyn kanssa, se mokailee myös tärkeillä hetkillä. Kimi Räikkönen takaisin radalle vaarallisella tavalla. Antonio Giovinazzi ja ylinopeus varikolla. Alfa Romeo hukkasi kultaisen sauman. Harmi Räikkösen kannalta, sillä hän oli yksi lauantain aika-ajon isoista onnistujista. Mutta kukapa sitä muistaa enää jälkikäteen, mustan sunnuntain jäljiltä.

VIDEO: Kimi Räikkönen tormää varikolla: Nikita Mazepinin kisa ohi

Räikkönen: "Pistemahdollisuudet meni siihen"

Yuki Tsunoda

Vielä alkukaudella Tsunoda oli hehkutettu, ilopillerimäinen tulokaskuljettaja. Tuoreeltaan Tsunodasta on jäänyt mieleen vain itkuja toisensa perään. Sunnuntaina Unkarissa Tsunoda kiukkusi jälleen, kun AlphaTauri vaihtoi hänen ja Pierre Gaslyn paikkoja. Tätä ennen hän oli jysäyttänyt seinään perjantain vapaissa harjoituksissa. Japanilaisen ote meinaa horjua, jopa ehkä kohtalokkaalla tavalla. Tsunodan F1-tulevaisuuden yllä on omia kysymysmerkkejä. Sunnuntaina hänellä olisi ollut oiva sauma väläyttää. Nyt seitsemäs sija oli lähinnä vain ”kelvollinen miinus” -suoritus.

Lue myös:

    Uusimmat