Ukraina iski lennokeilla eri puolille Venäjää – kolmen kerrotaan kuolleen

Ukrainan sotilas ja drone Tshasiv Jarissa 11. syyskuuta.
Kuvituskuvaa Ukrainan lennokeista.
Julkaistu 02.08.2025 09:52

MTV UUTISET –STT – AFP

Venäjä sanoo torjuneensa yli sata ukrainalaislennokkia yön aikana.

Kolme ihmistä on kuollut Ukrainan öisissä lennokki-iskuissa Venäjällä, venäläisviranomaiset kertovat.

Yksi ihminen kuoli ja kaksi haavoittui Penzan alueella, kun Ukraina iski siellä sijaitsevan yrityksen tiloihin, alueen kuvernööri kirjoitti Telegram-viestipalveluun.

Lisäksi yksi ihminen kuoli Rostovin alueella ja yksi Samaran alueella, paikalliset viranomaiset kertoivat.

Venäjän puolustusministeriön mukaan maan ilmatorjunta torjui 112 ukrainalaislennokkia yhdeksän tuntia kestäneen jakson aikana perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Kyiv Independent -lehden keräämien tietojen mukaan Ukraina iski yön aikana öljynjalostamoihin sekä telekommunikaatioyrityksen tehtaaseen Venäjällä.

Ukrainassa puolestaan kolme ihmistä haavoittui Venäjän öisissä iskuissa Dnipropetrovskin alueelle, alueen kuvernööri Serhi Lysak kirjoitti Telegram-palveluun.

Tuoreimmat aiheesta

Ukrainan sota