Uinuva jättiläinen on herännyt? Yksityiskohta Valtteri Bottaksen ajamisessa pisti asiantuntijan silmään: "Emme nähneet tällaista, kun Hamilton ajoi"
Mercedes oli talvitestien kahtena ensimmäisenä päivänä otsikoissa tallin itsensä kannalta vääristä syistä. Viimeisen testipäivän ensimmäisessä sessiossa radalla on nähty jo tutumpaa menoa.
LUE MYÖS: "Aika hälyttävä signaali" – Mercedeksen ympärillä leijailee huolestuttavia kysymysmerkkejä
Mercedes hukkasi perjantaina ja lauantaina paljon ajoaikaa, kun talli joutui ensin vaihtamaan Valtteri Bottaksen ajovuorolla autoon uuden vaihdelaatikon ja seuraavana päivänä Lewis Hamilton lipsautti hiekalle.
Vastoinkäymisten aiheuttamien viivästysten vuoksi Mercedeksellä oli kahden ensimmäisen päivän päätteeksi koossa vähemmän ajettuja kilometrejä kuin yhdelläkään toisella tallilla. Vertailun vuoksi, Mercedeksen saldo perjantailta ja lauantailta (888 kilometriä) oli vain noin puolet siitä, mitä talli ajoi viime vuonna kahtena ensimmäisenä testipäivänä (1664) – ja tuolloin testipäiviä oli käytössä tuplasti tähän vuoteen nähden.
Bottas ei ollut vielä lauantaina huolissaan tallinsa tilanteesta, ja sunnuntain perusteella syytä huoleen ei mitä ilmeisimmin ole ollut. Sky Sportsin asiantuntijana toimiva ex-kuski Karun Chandhok totesi Bottaksen ajamista seurattuaan, että "Mercedes näyttää nyt ensimmäisen kerran näissä testeissä Mercedekseltä".
– Bottas pystyy ajamaan mutkiin valtavalla nopeudella, ja auton peräpää pysyy hänen mukanaan. Emme nähneet tällaista, kun Hamilton ajoi, Chandhok analysoi.
– Näyttää siltä, että Bottas on saamassa W12-auton toimimaan potentiaalinsa mukaisesti.
Lauantaipäivän päätteeksi Bottas sanoi, että W12:n peräpää on "ärhäkkä ja armoton". Samansuuntaista viestiä saatiin jo aiemmin samana päivänä, kun viime kauden päätteeksi ilman tallipaikkaa jäänyt Romain Grosjean analysoi Hamiltonin ulosajoon johtanutta tilannetta.
Uusimmat
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
19:10
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
Lataa lisää