Talvitestien kaksi ensimmäistä päivää nostivat esiin kysymysmerkkejä Mercedeksen voimansiirtoon liittyen.
LUE MYÖS: Mick Schumacherilta komea kunnianosoitus isälleen: "Kiva, että kaikki voivat nähdä sen taas"
Kahden ensimmäisen testipäivän jälkeinen kierrosmäärätilasto on mielenkiintoista luettavaa. Kuusi tallia – Alpine, Red Bull, Alfa Romeo, AlphaTauri, Haas ja Ferrari – mahtuvat 12 kierroksen sisään (245–257 kierrosta). Sitten tulee 30 kierroksen verran tyhjää, ja kuuden muun tallin jatkoksi tilaston hänniltä löytyvät kaikki neljä Mercedeksen voimanlähteillä kilpailevaa tallia.
Niistä eniten kierroksia ovat ajaneet Williams (215) ja McLaren (195), jotka ovat selvittäneet kaksi ensimmäistä päivää läpi ilman ongelmia. Aston Martinin (178) ja Mercedeksen (164) kohdalla kaksi ensimmäistä päivää olivat kaikkea muuta kuin onnistuneita.
Mercedeksen pahin takaisku tuli perjantaiaamuna, kun Valtteri Bottas sai vaihdelaatikkovian takia kasaan vain kuusi kierrosta. Perjantaiaamuna saman kohtalon koki Aston Martin, kun Sebastian Vettel ajoi samanlaisen ongelman vuoksi vain kymmenen kierrosta.
Myös Ferrari-asiakas Haasilla on ollut ongelmia vaihdelaatikkonsa kanssa, mutta kun kahden eri tallin Mercedes-vaihdelaatikko prakaa, tapaus on jo huomattavasti mielenkiintoisempi.
– Tämä on aika huolestuttava signaali, koska vaihdelaatikot on sisäänajettu tehtaalla. Ne on kaikki testattu, ja niiden pitäisi olla siinä kunnossa, ettei tule enää mitään. Ja nyt yhtäkkiä kaksi vaihdelaatikkoa kahteen päivään. Kyllä se aika hälyttävä signaali on, C Moren asiantuntija Ossi Oikarinen arvioi.
Mercedeksen ja Aston Martinin tapauksissa on se ero, että Mercedeksellä on käytössä uusi, vuoden 2021 vaihdelaatikko, kun taas Aston Martin käyttää vuoden 2020 laatikkoa.
Uusimmat
-
16:06
Kulotus riistäytyi käsistä ja nyt Keuruulla roihuaa suuri maastopalo
-
16:03
Ruotsilla häikäisevä alku MM-turnauksessa – käsittämätön temppu ratkaisi voiton
-
16:01
Polkupyöräiljä löydettiin maasta makaamasta Kiteellä: Poliisi epäilee törmänneen autoilijan paenneen paikalta
-
15:56
"Aku" Partanen huippuvauhdissa – täräytti SE:n
-
15:49
Saksan merivoimien komentaja: Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys unelmani täyttymys
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
15:30
Red Bull ja Aston Martin ajoivat seinään F1-harjoituksissa – kärjessä tuplayllätys
-
15:23
Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä länsipankkien omaisuutta
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
14:23
Slovakian Ficon ennuste positiivinen
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
Lataa lisää