Uhanalaisten lajien suojelu otti takapakkia Yhdysvalloissa: Metsästäjälle annettiin lupa tuoda maahan leijonan jäänteitä – lakimies: "Teen töitä villieläinten turvaamiseksi eläintensuojelijoilta"
Pyrkimyksissä suojella uhanalaisia eläinlajeja otettiin takapakkia Yhdysvalloissa, kun presidenttiDonald Trumpin hallinto salli leijonan jäänteiden tuonnin Tansaniasta Yhdysvaltoihin.
Luonnonsuojelijoiden mukaan tapaus on ensimmäinen laatuaan sen jälkeen, kun leijonia alettiin suojella vuonna 2016.
Leijonan jäänteitä maahan tuonutta yhdysvaltalaismiestä edustava lakimies kertoo, että hänen päämiehensä oli maksanut 100 000 dollaria 21 päivän mittaisesta safarista, jonka aikana leijona metsästettiin.
Jäännösten tuonti Yhdysvaltoihin hyväksyttiin heinä- ja elokuun välillä. Luvan ehtona on, ettei jäännöksiä saa myydä maan sisällä.
Lakimiehen mukaan hänen päämiehensä halusi tuoda jäännökset mukanaan Yhdysvaltoihin, sillä voitonsaalis on hänen mukaansa tärkeä metsästyskokemuksen muistamisen kannalta.
Lakimies itse kuuluu kohua herättäneeseen järjestöön, joka pyrkii edistämään uhanalaisten lajien suojelua niitä metsästämällä.
– Teen töitä villieläinten turvaamiseksi eläinsuojelijoilta, lakimies John Jackson III on todennut CNN:n mukaan.
Uusimmat
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
Lataa lisää