Työnantaja tyrmistyi terveydenhoitajan surmasta

Surmatun terveydenhoitajan työnantajan, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavan Eksoten toimitusjohtaja Pentti Itkonen pitää terveydenhoitajaan kohdistunutta henkirikosta poikkeuksellisen vakavana.

– Olemme tyrmistyneitä. Kriisiapua on järjestetty tarvitseville. Olen laittanut kaikille kotikäyntejä tekeville muistutuksen turva-ohjeista.

Itkosen mukaan ohjeistus väkivaltaan varautumisesta on ajan tasalla.

– Aina ei voi kuitenkaan täysin arvioida, mitä on vastassa. Esimerkiksi isän terveystietoihin pääsyä meillä ei ollut, koska hän ei ole neuvolan asiakas.

Esitutkinnassa on käynyt ilmi, että 57-vuotias neuvolassa työskennellyt terveydenhoitaja oli kotikäynnillä yksityisasunnossa, jossa oli 24-vuotias mies ja 23-vuotias nainen sekä noin kuuden viikon ikäinen vauva. Pariskunta oli avoliitossa ja vauva oli heidän yhteinen.

Poliisi epäilee, että asunnossa ollut mies tappoi terveydenhoitajan ja sen jälkeen itsensä. 23-vuotias nainen ja vauva eivät saaneet tilanteessa fyysisiä vammoja. Heidät on ohjattu kriisiapuun.

Henkirikos tapahtui yksityisasunnossa Lappeenrannassa eilen puolenpäivän aikaan. Kummatkin uhreista olivat lappeenrantalaisia.

Tapahtumien todennäköinen kulku on vahvistunut tutkinnassa. Teon motiivi on edelleen epäselvä, mutta viitteitä mahdollisesta motiivista on hahmottunut tutkinnan aikana.

Poliisi jatkaa tapon esitutkintaa ja kuolemansyyn tutkintaa.

Katso Juha Muurisen juttu Lappeenrannasta (Seitsemän uutiset 30.11.2012)

Lue myös:

    Uusimmat