"Poikkeuksellinen" superlupaus kirjoittamassa historiaa 14-vuotiaana – kulisseissa sovittu jo miljoonasiirrosta Valioliigan jättiin
MLS-seura Philadelphia Union on tehnyt sopimuksen vasta 14-vuotiaan keskikenttäpelaajan Cavan Sullivanin kanssa. Lehtitietojen mukaan superlupauksen on tarkoitus siirtyä miljoonakaupassa Manchester Cityyn täytettyään 18 vuotta.
Philadelphia Union on tehnyt ammattilaissopimuksen seurahistorian nuorimmalle pelaajalle, kun 14-vuotias huippulupaus Cavan Sullivan allekirjoitti diilin kotikaupunkinsa ylpeyden kanssa. Myös hänen 20-vuotias isoveljensä Quinn edustaa Unionia.
– Olen seurannut kotikaupunkini seuraani Unionia niin kauan kuin muistan ja olen toivonut, että voisin jonain päivänä pelata kaupungilleni perheeni, ystävieni ja kannattajien edessä, Cavan Sullivan iloitsi seuran tiedotteessa.
Sullivan lisäsi Unionissa ja veljensä kanssa pelaamisen olevan unelmien täyttymys.
Jos Sullivan pelaa Unionin edustuksen riveissä ennen 29. heinäkuuta, hänestä tulee MLS:n historian nuorin pelaaja. Hänen uskotaan debytoivan joka tapauksessa tällä kaudella.
– Cavan on kiistattomasti harvinainen ja poikkeuksellinen lahjakkuus. Vain 14-vuotiaana hänen luontainen taitonsa ja näkemyksensä ovat kaukana hänen ikävuosistaan, Unionin urheilujohtaja Ernst Tanner kehuu.
Tannerin mukaan Sullivanilla on erittäin kehittynyt ymmärrys pelistä ja häikäisevä kyky lukea ennakolta pelitapahtumia.
Sullivanin sopimuksen on kerrottu olevan kallein omalle kasvatille annettu sopimus koko MLS:n historiassa, mutta mitään julkisia taloustietoja sopimuksesta ei ole paljastettu.
Lehtitietojen mukaan Sullivanin sopimus Unionin kanssa sisältää ainutlaatuisen pykälän, joka mahdollistaa hänen siirtonsa Valioliigan jättiseuraan Manchester Cityyn heti täysi-ikäisyyden saavuttamisen jälkeen. Cityn väitetään maksavan Unionille siirrosta peräti viisi miljoonaa dollaria.
Jos Sullivan on tarpeeksi hyvä jo ennen 18-vuotispäiväänsä, hän voi pelata 16-vuotiaasta lähtien jossakin muussa Manchester Cityn omistavan City Groupin seurassa, kuten Gironassa tai Palermossa.
– Tavoitteeni on nousta vakiopelaajaksi (Philadelphiassa) seuraavan kahden vuoden aikana. Sen jälkeen toivon nousevani avauskokoonpanon pelaajaksi. Se ajoittuu kai ikävuosiin 16–18. Sitten kun olen 18, toivon olevani Man Cityn edustusjoukkueen vaatimalla tasolla, Sullivan kaavaili The Guardianin mukaan.
Sullivan on pelannut Unionin akatemiassa vuodesta 2020 ja on edustanut Yhdysvaltoja nuorten maajoukkueissa. Vaikka hänen tulevaisuutensa uskotaan olevan Euroopan huippusarjoissa, hän korostaa tuoreen MLS-hypyn merkitystä The Inquirer -lehdelle.
– Se merkitsee minulle valtavasti. Tämä on mielestäni paras kaupunki, kun puhutaan kannattajista, kulttuurista ja energiasta. En haluaisi aloittaa (ammattilaisuraani) missään muualla.
Uusimmat
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
Lataa lisää