Työmarkkinajohtajat tapaavat Lipposen

Työmarkkinajärjestöt antavat tänään vastauksensa pääministeri Paavo Lipposelle siitä, voidaanko neuvottelut tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta aloittaa ja millä aikataululla ratkaisu on mahdollista tehdä.

Keskusjärjestöjen johtajat kokoontuivat yhteen myöhään eilen pohjustamaan tapaamista. Useat järjestöt viimeistelevät vastauksensa Lipposelle kuitenkin vasta aamupäivällä.

Lipponen tapasi palkansaajien ja työnantajien edustajat ensimmäisen kerran kuukausi sitten. Hän kiirehti tupo-neuvottelujen aloittamista ja toivoi sopimuksen syntyvän jo ennen kuluvan vuoden loppua. Lipponen perusteli kiirehtimistä mm. budjettikäsittelyn aikataululla. Tuloratkaisuun liittyvien ensi vuoden verojen pitäisi olla tiedossa hyvissä ajoin ennen vuoden loppua.

Paperilakko jäytää osapuolia

Edellisen tapaamisen jälkeen kuvioita tuli sotkemaan Nokian Paperi Oy:n lakko, joka kesti puolitoista viikkoa. Lakkokiista jäytää yhä osapuolia. Heikentynyt ilmapiiri heijastui mm. järjestöjen välisiin puskurineuvotteluihin.

Lakko keskeytti myös Metsäteollisuuden ja SAK:laisen Paperiliiton välillä alkaneet neuvottelut ns. alakohtaisista ongelmista, joista keskeisin on ulkopuolisen työvoiman käyttö. Lipponen toivoi kuukausi sitten vastausta siihen, ovatko keskusjärjestöt valmiit jatkamaan nykyisenkaltaista alhaiseen inflaatioon tähtäävää, työllisyyttä tukevaa ja kattavaa tulopolitiikkaa.

Toinen kysymys kuului, ovatko järjestöt valmiit käymään neuvottelut siten, että ratkaisut voidaan tehdä ennen kuluvan vuoden loppua. Ensimmäiseen kysymykseen Lipponen on saamassa myönteisen vastauksen, mutta aikataulu on vaikeampi kysymys. Työmarkkinapiireissä arvellaan, että järjestöt tuskin pystyvät lupaamaan kokonaisratkaisun syntyvän vuoden 1997 aikana.

Voimassa oleva runsaan kahden vuoden mittainen tupo-sopimuskausi päättyy ensi tammikuun lopussa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat