Ennen pettämistä suhteissa havaittiin dramaattisia muutoksia tutkimuksen aikana.
Parisuhteessa petetyksi joutuneen yleisin kysymys lienee "miksi". Vuoden 2022 tutkimuksessa löytyi osittainen vastaus, kertoo tiedesivusto IFLScience.
Pettäminen kolautti itsetuntoa
Tutkimuksessa haluttiin selvittää, johtaako uskottomuus ongelmiin parisuhteessa, vai onko se jo olemassa olevien ongelmien oire. Tutkijat Tilburgin yliopistosta havainnoivat tuhatta saksalaisaikuista keskimäärin kahdeksan vuoden ajan.
Mukana oli 609 pettäjää ja 338 petettyä, joista suurin osa oli mukana tutkimuksen loppuun saakka. Mukana oli pettämistä kokeneita, pitkäaikaisessa parisuhteessa olevia sekä kontrolliryhmä.
Pettäjät kertoivat pettämisen jälkeen madaltuneesta itsetunnosta. Sekä suhteen intiimiys että henkilön tyytyväisyys suhteeseen laskivat. Petetyt kuitenkin kertoivat vain madaltuneesta itsetunnosta ja riitojen lisääntymisestä.
Katso myös: Kiinnostaako avoin suhde? Psykoterapeutti kertoo, mitä se vaatii toimiakseen. Juttu jatkuu videon alla.
Tyytyväisyys laskussa jo ennen uskottomuutta
Ennen pettämistä suhteissa kuitenkin havaittiin dramaattisia muutoksia.
Lähes kaikki suhdetyytyväisyydestä kertovat mittarit laskivat tasaisesti ennen suhdetta. Konfliktit lisääntyivät ja tyytyväisyys laski molempien osapuolten mielestä.
– Tutkimusjakson aikana uskottomuutta kokeneiden pariskuntien jäsenistä kumpikin kertoi todennäköisemmin sekä heikentyneestä henkilökohtaisesta ja parisuhteen hyvinvoinnista että suuremmasta konfliktien määrästä suhteessa vuosien mittaan keskimäärin, tutkijat toteavat.
Tutkijoiden mukaan data osoittikin, että uskottomuutta "edelsi, mutta ei seurannut" asteittainen suhteen toimivuuden väheneminen sekä pettäjien että uhrien näkökulmasta.
– Pettäjissä [tyytyväisyyden] lasku saattaa olla syy suhteen aloittamiseen, tai jopa tietoinen strategia, jolla hallita tuskaa, tutkimuksessa todetaan.
– Uhrien hyvinvoinnin heikkeneminen voi johtua heidän havaitsemastaan kumppanin tyytymättömyyden tunteesta, tai olla syytekijä, joka lisää heidän todennäköisyyttään joutua petetyksi.
Valtaosa suhteista ei tointunut pettämisestä. Uskottomuudesta myös toivuttiin huonommin kuin muista hankalista elämäntilanteista.
Katso myös: Miksi ihminen pettää – voiko pettää, jos rakastaa? "Tähän liittyy hirveän monia asioita"
Lähteet: Psychological Science, IFLScience
Uusimmat
-
11:33
Media: Israel surmasi Hamasin drooniyksikön komentajan pohjoisessa Gazassa – kaistan humanitaarinen tilanne hermostutti Yhdysvallat
-
11:28
SM-liiga muistaa traagisesti kuollutta Janne Puhakkaa illan ottelukierroksella
-
11:15
Kirsi Alm-Siiralta uusi aluevaltaus: "Mikään julkisuus ei ole näille tarinoille liikaa"
-
10:59
Jos nykyinen suunta jatkuu, Trump voi voittaa selvin lukemin
-
10:52
Taffelin sipsipusseihin merkittävä muutos
-
10:45
Liigajoukkueen otteissa pohjakosketus – asiantuntijalta yllättävä ehdotus: "Pitäisikö ottaa enemmän jäähyjä?"
-
10:43
Kysely: Lähes joka kymmenes pk-yrittäjistä havainnut korruptiota
-
10:43
Uutta tietoa pikaratikkakolarista: Vaunun epäillään kääntyneen väärälle raiteelle
-
10:42
Tiesitkö? Tämän merkin on pian löydyttävä kaikista nastattomista talvirenkaista
-
10:36
Porissa ei saada katuvaloja päälle jatkuvien sähkökaapelinäpistysten vuoksi
-
10:32
Poliisi: Kuopiossa puolisonsa taposta epäilty ikämies suunnitteli poliisin ampumista
-
10:22
Pyöräilijä kuoli törmäyksessä linja-auton kanssa Närpiössä
-
10:12
Moni kaipailee nollakorkoja, mutta professori ei: "Oire laajemmista ongelmista"
-
10:05
Salkkarit-juonipaljastukset julki! Uusi hahmo saapuu Pihlajakadulle
-
10:03
Oluiden, siidereiden ja lonkeroiden myynti laskenut – yhden tuoteryhmän suosio kasvaa vain
-
09:27
Lionel Messi hurjana murskajaisissa – Argentiinan supertähti piti vastustajaa pilkkanaan
-
09:10
Hurja huhu: Lindsey Vonn suunnittelee paluuta
-
09:09
Hiilaritonta sushia! Ennennäkemätön suomalaiskeksintö palkittiin maailman parhaana
-
09:05
Tavaroiden heittelyä, ahdistelua ja perheen uhkaamista: Näin kauppojen henkilökuntaa häiriköidään
-
08:58
Pysäyttävä näky NHL-ottelussa – kyyneleet virtasivat Johnny Gaudreaun muistolle
-
Lataa lisää