Mainos

Tutkimus: Sähköpostia autolleen saneleva kuljettaja on riskitekijä

Autojen teknisten vempainten on pelätty jo vuosien ajan häiritsevän kuljettajien keskittymiskykyä. Tämän takia autovalmistajat ovat esitelleet äänikomentoihin perustuvia järjestelmiä, jotta kuljettajan ei tarvitse irrottaa katsettaan tiestä tai otettaan ratista.

The New York Timeskertoo, että Yhdysvaltojen autoliiton julkaiseman tutkimuksen mukaan asiassa ollaan kuitenkin ajauduttu ojasta allikkoon. Ongelmana on se, että kehittyneet puheentunnistusjärjestelmät suuntaavat kuljettajan ajatuksen jopa aiempaa tehokkaammin pois liikenteestä.

Joissakin uusissa autoissa kuljettaja voi jo käyttää äänikomentoihin perustuvaa tekniikkaa sanellakseen tekstiä, lähettääkseen sähköpostia tai vaikkapa päivittääkseen Facebook-profiiliaan.

Tutkijoiden mukaan puheentunnistusjärjestelmät luovat runsaasti häiriötä keskittymiselle. Kuljettaja on niin kiinni järjestelmän kanssa tapahtuvaan vuorovaikutukseen, että reaktioaika ja tien tapahtumien seuranta kärsii, vaikka kuljettaja pitää ratista kiinni ja katsoo tielle.

Ilmeisesti keskittymiskyvyn häiriintymisen syynä on se, että kojelaudan tietokoneelle puhuminen vaatii enemmän aivojen resursseja kuin puhuminen toiselle ihmiselle, joka pystyy tarvittaessa muun muassa kysymään tarkennuksia.

Autovalmistajat ovat sitä mieltä, että kyseiset hands free -järjestelmät ovat turvallisempia, mutta kaikki asiantuntijat eivät ole samaa mieltä.

– Meillä häämöttää julkisen turvallisuuden kriisi tällaisten autojen lisääntyessä, toteaa Yolanda Cade Yhdysvaltain autoliitosta. Hän luonnehtii internetjärjestelmillä varustettuja autoja kilpavarusteluksi.

IMS Researchin arvion mukaan vuoteen 2019 mennessä jo joka toisessa uudessa autossa on integroituna jonkinlainen äänitunnistusjärjestelmä.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.