Tutkimus: Rakennusten työolot yhteydessä keuhkosairauteen

Huonot työolot altistavat vakaville keuhkosairauksille.Tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan työolojen merkitystä on aliarvioitu vakavien keuhkosairauksien synnyssä.

Työolojen merkitystä vakavien keuhkosairauksien synnyssä on aliarvioitu, toteaa uusi ruotsalainen tutkimus. Dagens Nyheter -sanomalehden siteeraaman tutkimuksen mukaan tupakointi on yhä suurin kroonisen obstruktiivisen keuhkosairauden eli COPD:n aiheuttaja, mutta tupakoimattomien rakennustyöntekijöiden sairastumiset selittyvät pölyille ja kaasuille altistavilla työoloilla.

Tutkimuksen mukaan 523 pölylle ja haitallisille kaasuille työssään altistunutta rakennustyöntekijää on kuollut COPD:hen vuosien 1971 ja 1999 välillä. Ryhmässä, jonka työntekijät saattoivat välttää vaarallisia pölyjä ja kaasuja, oli vastaavia kuolintapauksia 200. Kuolleiden joukossa oli sekä tupakoivia että tupakoimattomia.
Tupakoimattomilla COPD:tä esiintyy verrattain harvoin, mutta savuttomille rakennustyöntekijöille pölyille ja kaasuille altistuminen merkitsi kaksinkertaista riskiä sairastua COPD:hen.

Tutkimuksen mukaan vaarallisimpia aineita hengitettäviksi ovat puun savu, betonipöly, sementti, mineraalikuidut, kivipöly ja muut orgaaniset materiaalit. Tutkijat seurasivat liki 30 vuoden ajan 317000 työntekijän terveydentilaa. Työntekijöistä 200000 altistui työpaikallaan pölylle ja kaasulle, vertailuryhmään kuuluneet puolestaan eivät altistuneet. Dagens Nyheterin mukaan tutkimus on lajissaan maailman laajin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat