Tutkijat varoittavat kohtusyövän riskin tuplaavasta tekijästä – älä sivuuta ensioiretta
Lihavuuden tiedetään altistavan kohtusyövälle. Tuoreen brittitutkimuksen mukaan elinikäinen liikapaino lähes kaksinkertaistaa riskin sairastua.
Jos liikakiloja on kantanut koko elämänsä, on naisilla lähes kaksinkertainen riski sairastua kohtusyöpään, Bristolin yliopiston tutkijat varoittavat. Riski on heidän mukaansa suurempi kuin mitä valtaosassa aiempia tutkimuksia on havaittu.
Lihavuus tiedetään ennestään kohtusyövän riskitekijäksi, mutta uusi tutkimus osoittaa nimenomaan elinikäisen liikapainon olevan vaaraksi ihmiselle. Jokainen viiden yksikön nousu painoindeksissä lisäsi kohtusyöpään sairastumisen riskiä 88 prosentilla.
Lihavuuden luokittelu painoindeksin (BMI) mukaan:
25–30: ylipaino eli lievä lihavuus
30–35: merkittävä lihavuus
35–40: vaikea lihavuus
Yli 40: sairaalloinen lihavuus.
Lähde: Terveyskirjasto
Lääketieteellisessä BMC Medicine -lehdessä ilmestyneet löydökset perustuvat yli 120 000 länsimaalaiselta naiselta otettuihin geeninäytteisiin. Osallistujista noin 13 000:lla oli kohtusyöpä.
Aineisto paljasti paastoinsuliinin ja testosteronin määrän vaikuttavan sairastumisen todennäköisyyteen. Tulevaisuudessa näiden hormoneiden tasoihin voitaisiin mahdollisesti puuttua lääkehoidolla, jotta kohonneessa sairastumisvaarassa olevien potilaiden syöpäriskiä pystyttäisiin pienentämään.
Lihavuus lisää monien syöpien vaaraa. Kohtusyövän lisäksi liikakilot altistavat esimerkiksi rintasyövälle, suolistosyövälle, haimasyövälle, munuaissyövälle sekä ruokatorven syövälle. Painonhallinta, terveellinen ravinto ja riittävä liikunta ehkäisisivät vähintään kolmanneksen yleisimmistä syövistä, Syöpäjärjestöt arvioi.
Sukupuolihormonit kohtusyövän taustalla
Hormonien on jo aiemmin tiedetty vaikuttavan merkittävästi kohtusyövän kehittymiseen. Merkittävimpänä altistavana tekijänä pidetään Terveyskirjaston mukaan naishormoni estrogeenia, jonka pitkittynyt vaikutus kohdussa aiheuttaa limakalvon kasvua, joka voi muuttua myöhemmin syöväksi.
Estrogeenia syntyy vaihdevuosien jälkeen rasvakudoksessa. Rasvakudoksen määrän lisäksi hormonin muodostumiseen vaikuttavat tietyt aineenvaihdunnan häiriöt, kuten diabetes ja maksasairaudet, joiden taustalla lihavuus kuitenkin monesti vaikuttaa.
Estrogeenin lisäksi naisten elimistössä on myös mieshormoneja, joista voimakkain on testosteroni. Testosteronia syntyy etenkin munasarjoissa, lisämunuaisissa sekä rasvakudoksessa. Munasarjojen toiminnan hiipuessa vaihdevuosi-iässä myös testosteronin määrä elimistössä vähenee vaikkakin paljon vähemmän kuin estrogeenin määrä.
Vaihdevuosien hormonihoito pelkällä estrogeenillä kasvattaa kohtusyövän riskiä. Nuorena käytetty hormonaalinen ehkäisy yhdistelmäehkäisypillereillä puolestaan suojaa kohtusyövältä vuosikymmenien ajan.
Poikkeava verinen vuoto on kohtusyövän ensioire
Kohtusyöpä on suomalaisten neljänneksi yleisin syöpä. Tapauksia todetaan vuosittain yli 800.
Tavallisin merkki kohtusyöpään sairastumisesta on poikkeava verinen vuoto. Se on ensioire yli 90 prosentissa tapauksista.
Iäkkäillä naisilla poikkeava verinen vuoto on oire syövästä jopa joka toisella. Nuoremmille leimallisia oireita ovat vähitellen pitkittyvät kuukautisvuodot, minkä lisäksi voi esiintyä välivuotoja sekä epäsäännöllistä kiertoa.
Lue myös: Lääkärin oire ei johtunutkaan vaihdevuosista – varoittaa nyt muita naisia: "Vaarallinen merkki"
Munasarjasyöpä on kohtusyöpää petollisempi tauti. Katso alla olevalta videolta, millaisista oireista pitäisi huolestua.
Lähteet: University of Bristol, BBC, BMC Medicine, Terveyskirjasto 1 & 2, Syöpäjärjestöt
Uusimmat
-
11:31
Kysymys lopettamisesta suorassa lähetyksessä sai musiikkiduo JVG:n hiljaiseksi: "Laitetaan kaikki paukut stadikalle"
-
10:58
Ajokortin erityisehto 78: Onko tässä enää mitään järkeä? – "Olisi pitänyt puuttua jo 10 vuotta sitten"
-
10:55
Kirsi Alm-Siiran pokka petti täydellisesti Kymmenen uutisissa – "Hän ei saa sanaa suustaan"
-
10:49
Petter Northug latasi suorat sanat Therese Johaugin tulevaisuudesta: "Hänhän on 3,5 kiloa kevyempi"
-
10:10
Jalkapallolegendalta järkyttävä paljastus Fifan toiminnasta MM-kisoissa – pelaajat laitettiin vuorollaan riisumaan alushousunsa: "Kun ovat nähneet paljaan p****n.."
-
09:50
Kirjailija Juha Vuorinen onnitteli pyöreitä täyttänyttä lastaan hellyttävällä kuvalla – myös vaimo täytti vuosia samana päivänä
-
09:44
Britannian sotilastiedustelu: Ukraina edenneet paikoin ensipuolustuslinjojen ohi – MTV seuraa sotaa
-
09:43
"Viinitollo" Maija Männistön mukaan suomalaisia askarruttaa avatun viinin säilyminen – "Ei pilaannu samalla tavalla kuin jauhelihapaketti"
-
09:37
Dramaattinen video sairaalavuoteelta – kehonrakennuslegenda menetti osan itsestään: "Muuttaa elämäni ikiajoiksi"
-
09:33
Suora lähetys puolukokouksesta juuri nyt: Kenestä tulee vihreiden uusi puheenjohtaja?
-
09:19
Yksi kuoli mökkipalossa – sai alkunsa kuistilta
-
09:11
1-vuotias selvisi viidakossa 40 päivää sisarustensa kanssa – näin tapahtumat Kolumbian sademetsässä etenivät
-
08:45
Jokerit lyö isot panokset Keravan jäähalliin vain 13 ottelun takia – uusi koti kutsuu jo seuraavalla kaudella
-
08:43
Jääkiekkolegendalta kohahduttavaa Venäjä-puhetta – "Heidän tulee varmistaa vuokranmaksu, ettei vaimojen ei tarvitse mennä töihin"
-
08:37
Saimi Hoyer sai ällistyttävän määrän viestejä – yli 14 000 suomalaista on tukenut konkurssin tehnyttä yrittäjää
-
08:30
Näin alkeellisesti hampaitamme hoidettiin vielä vuosikymmeniä sitten: Jalkapora jurisi syvällä hampaassa, hohtimet esiin ja rippilahjaksi tekohampaat
-
08:29
Terroristien hyökkäys hotelliin Somalian Mogadishussa on saatu loppumaan
-
08:08
Venäjän jalkapallotähti lähetti seksivideoita ukrainalaiselle rakastajattarelleen – hakkerit levittivät julkisuuteen: "Minua on uhkailtu"
-
07:47
Breaking Bad -tähti Mike Bataeyh, 52, on kuollut äkillisesti
-
07:45
Voittamaton SJK ei myönnä tavoittelevansa mestaruutta – huippuluotsi paljasti täysin toisen unelman: "Se on vain minun haaveeni"
-
Lataa lisää