Tutkimus nimesi syövät, joille lihavuus altistaa

Syövän oireet – millaisesta oireesta tulee huolestua? 2:17
Syöpä on usein alkuvaiheessaan oireeton tai vähäoireinen. Videolla kerrotaan, millaisesta muutoksesta tulisi huolestua.

Lihavuus on yhdistetty moniin syöpiin, mutta tuoreen tutkimuksen perusteella riskit saattavat rajoittua pääosin ruoansulatuselimistön syöpiin.

Tutkimus julkaistiin PLOS Medicine -lehdessä, ja se perustuu 370 000 aikuisen terveys- ja geenitietoihin. Geenitietojen avulla tutkijat tunnistivat potilaat, joilla oli lihavuudelle altistavia geenimuotoja. Geenitiedot tekevät tuloksista luotettavampia ja auttavat erottamaan varsinaisen lihavuuden ja sitä aiheuttavien seikkojen vaikutukset.

Geneettisesti määritetty suuri painoindeksi liittyi suurentuneeseen riskiin sairastua syöpään, mutta tarkemmassa analyysissa riski koski pääasiassa vain ruoansulatuselimistön syöpiä, kuten ruokatorvi-, vatsa-, maksa- ja haimasyöpiä.

Painoindeksin lisäksi osallistujan geneettisesti määritetty pituus liittyi syöpäriskiin. Myös suuri rasvaprosentti ja lihasten osuus painosta vaikuttivat syöpäriskeihin.

Lihavuus on kansanvaiva ja tunnettu syöpäriski

Brittiaineistoon perustuvat tulokset olisi hyvä varmistaa lisätutkimuksissa, mutta ne vahvistavat näyttöä lihavuuteen liittyvistä syöpäriskeistä. Riskit näyttäisivät koskevan etenkin ruoansulatuselimistön syöpiä.

Suomalaisista aikuisista noin neljännes on lihavia. Normaalipainon ylittää kuitenkin kaksi kolmannesta miehistä ja yli puolet naisista, ja melkein joka toisella aikuisella on vyötärölihavuutta.

Lihavuudesta puhutaan, kun painoindeksi on 30–35. Noin 160-senttimetrisille tämä tarkoittaa 77–90 kiloa ja 180-senttimetrisille 97–113 kiloa.

Testaa heti! Nopea narukikka paljastaa, pitäisikö sinun laihduttaa 0:37
Pääsikö vyötärölle kertymään kiloja? Nopea narukikka paljastaa, onko kyse sairauksille altistavasta keskivartalolihavuudesta.

Copyright Duodecim 2021. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue myös:

    Uusimmat