Tutkijat varoittavat ihmiskunnan seuraavan joukkotuhon reseptiä: ”252 miljoonaa vuotta sitten elämä kuoli myrkylliseen keittoon”

Permikauden joukkosukupuutossa 252 miljoonaa vuotta sitten pyyhkiytyi suuri osa maapallon tuolloisesta elämästä. Joukkotuhon uskotaan liittyneen tulivuoritoiminnasta syntyneisiin kasvihuonepäästöihin ja ilmaston lämpenemiseen.

Phys.org-sivustolla kerrotaan kansainvälisen tutkijaryhmän tutkimustuloksista. Tutkimuksessa keskityttiin permikauden lopulla tapahtuneeseen ketjureaktioon makean veden ympäristöissä. Tutkijoiden mukaan ilmaston lämpenemiseen liittyi myrkyllisten leväesiintymien lisääntyminen. Levämäärän lisääntyessä happipitoisuus laski ja veteen alkoi vapautua myrkkyä.

Pandemian aiheuttama päästöjen väheneminen ei ole hidastanut vääjäämättä etenevää ilmastonmuutosta 9:20
Koronapandemian aiheuttama päästöjen väheneminen ei ole hidastanut vääjäämättä etenevää ilmastonmuutosta

Tutkijat analysoivat muinaisia fossiileja, sedimenttikerrostumia ja kivien kemiallista koostumusta Australiassa. Tutkimuksessa havaittiin, että tuliperäisen toiminan vanavedessä oli esiintynyt useita mikrobipulsseja. Vesieläimien kuollessa levien ja bakteerien määrä alkoi kasvaa. Muun elämän toipuminen taantui jopa miljooniksi vuosiksi.

Myrkkysopan kolme pääainesta

Myrkyllisen keiton syntyyn oli tutkijoiden mukaan kolme pääsyytä: Kiihtyneet kasvihuonepäästöt, korkeat lämpötilat ja ravinteiden suuri määrä. Ravinteita valui permikauden tuhossa vesistöihin metsien kuollessa.

Tutkijat varoittavat, että nyt ihmiset ovat seuraamassa samaa muinaista joukkotuhon reseptiä.

– Myrkyllisiä leväkukintoja havaitaan yhä enemmän järvissä ja matalissa meriympäristöissä ja tämä kytkeytyy lämpötilan nousuun, toteaa professori Tracy Frank Connecticutin yliopistosta.

Hänen mukaansa ravinteiden määrä makeisssa vesistöissä on lisääntymässä. Ihmiset tuottavat kasvihuonepäästöjä samaan malliin kuin tulivuoritoiminta permikauden lopussa. Tukijoiden mukaan muinaisten ääritilanteiden selvittäminen auttaa ymmärtämään, mitä nyt on  tapahtumassa.

– Permikauden lopun tilanne on yksi parhaita tapauksia etsiä rinnakkaisuuksia siihen mitä nyt tapahtuu, toteaa professori Chris Fielding Connecticutin yliopistosta.

Tutkijoiden mukaan permikauden katastrofiin liittyivät myös tuhoisat metsäpalot, jotka nekin ovat lisääntyneet viime aikoina.

Tutkijoiden mukaan ihmisillä on kuitenkin avaimet käsissään pitämällä vesistöt puhtaina.

Lue myös:

    Uusimmat