Tutkijat huomasivat tyydyttävän seksin vaikutuksen terveyteen: Mitä parempi orgasmi, sitä parempi verenpaine?
Säännöllisen seksin havaittiin olevan apu verenpaineongelmiin.
Säännöllisellä seksillä on todettu olevan lukuisia terveyshyötyjä, mutta Georgian osavaltionyliopiston tutkimuksesta selvisi, että säännöllistä, tyydyttävää seksiä harrastaneilla on kaiken muun hyvän lisäksi matalampi verenpaine.
Sexual Medicine -julkaisussa esitellyn tutkimuksen todellinen tarkoitus oli selvittää, vaikuttaako seksi seuraavan päivän treenisuoritukseen. Osallistujat harrastivat seksiä käyttäen samalla sydänmonitoria. Seksin jälkeen osallistujat arvioivat orgasminsa voimakkuuden.
Osallistujien systolinen paine oli keskimäärin 115mmHg testin alussa. Seksin jälkeen se putosi jopa 17 mmHg. Pudotus vastaa samanlaista parannusta, jota tutkijat odottaisivat nesteenpoistolääkkeiltä.
"Hyvä seksi" on tutkijoiden mukaan kuitenkin subjektiivinen käsite. Tutkimuksessa kuitenkin huomattiin, että mitä nautinnollisempi orgasmi, sitä matalampi verenpaine oli yhdyntää seuraavana päivänä. Joten mitä parempi orgasmi, sitä parempi verenpaine.
Siitä tutkijat eivät löytäneet todisteita, että seksi olisi vaikuttanut seuraavan päivän treenisuoritukseen.
Tutkijat päättelivät, että läheisyyden tunteesta vastaava, seksin jälkeen vapautuva kemikaali, oksitosiini, aiheuttaa myös positiivisen vaikutuksen verenpaineeseen.
Myös vuonna 2006 Biological Psychology -julkaisussa esitellyn tutkimuksen mukaan säännöllistä seksiä harrastavilla oli matalampi verenpaine kuin niillä, jotka eivät päässeet yhtä usein heiluttelemaan peittoja.
Uusimmat
-
20:34
Yhdysvalloissa sakotettiin ensimmäistä kertaa avaruusromusta
-
20:34
Espanjalaistaituri "syötti" hämmentävän maalin – maalivahdin hölmistynyt ilme kertoi kaiken: "Sellainen jarilitmas-tyylinen viimeistely"
-
20:28
Helsingin Pohjoisrannassa meressä öljyvahinko – "Merkittävä määrä öljyä mennyt mereen"
-
20:11
Matkustajan laukusta löytyi ladattu ase lentokentällä Yhdysvalloissa – miehen syyttävä sormi osoitti välittömästi kotiin päin
-
20:01
25-vuotias Pavel saattaa nousta Wagnerin johtoon – kuvattiin isänsä Jevgeni Prigozhinin haudalla
-
20:00
Salkkareissa dramaattinen kohtaus – hahmo jää auton alle
-
19:53
"Mistä se menee?" – Tappara-vahti ei voinut kuin seurata hölmistyneenä
-
19:45
Tässä on tiistain Mestarien liiga -kattaus – konsertin pilaaman pelinurmen kunto hämmästyttää: "Nyt pitää hoitaa hommat paremmin!"
-
19:40
Ruoan hinta lähtee laskuun – nämä tuoteryhmät halpenevat
-
19:18
Keskiviikkona huonot ajokelit – nyt tarkkana liikenteessä!
-
19:08
Kyhmyjoutsen vastusti poliisin käskyjä Helsingissä – video näyttää, miten neuvottelutilanne ratkesi
-
19:02
Britney Spearsin veitsivideot saivat aikaan yllättävän ilmiön, joka auttoi talousvaikeuksien kanssa paininutta rekvisiittaliikettä
-
19:01
Anita kärsi kummankin raskautensa aikana äärimmäisestä raskauspahoinvoinnista: "Se oli maanpäällinen helvetti"
-
18:56
Ukrainan turvallisuuspalvelu kertoo murtaneensa venäläisen vakoiluringin – MTV seuraa sotaa
-
18:55
Rikosseuraamuslaitos haluaa lapsivangit pois vankiloista – "Syytä selvittää"
-
18:41
Katujengit hyödyntävät sosiaalista mediaa – väkivaltavideot voivat tuoda mainetta ja kunniaa tietyissä piireissä
-
18:35
Näistä lähtökohdista gallupien ykkönen eli Pekka Haavisto starttaa presidenttikampanjansa: "Kestokakkonen"
-
18:19
Hunter Biden kiisti syytteet aserikoksista oikeudessa
-
18:17
Rukan maailmancup-viikonloppuun tehtiin historiallinen muutos
-
18:15
Sieppaaja nappasi New Yorkissa pyöräilleen Charlotten, 9 – perheen painajainen päättyi lunnasvaatimuksesta löytyneen sormenjäljen ansiosta
-
Lataa lisää