Tutkija vaalisopasta: Urpilaisesta voi tulla pääministeri

SDP:n Jutta Urpilainen tai kokoomuksen Jyrki Katainen on Suomen seuraava pääministeri, arvioi MTV3:n vaaliasiantuntija, Åbo Akademin tutkimusjohtaja Kimmo Grönlund.

- Se on hyvin fifty fifty. Se voi yllä yhtä hyvin Jutta Urpilainen kuin Jyrki Katainen, Grönlund kertoi MTV3:n Huomenta Suomessa.

Hänen mukaansa on täysin mahdollista, että Katainen epäonnistuu hallitustunnusteluissa. Kataiselle on annettu perjantaihin asti aikaa.

– Hallitusmuodostelijan tehtävä voi siirtyä Jutta Urpilaiselle, joka rakentaisi SDP:n, perussuomalaisten, vasemmistoliiton, kristillisdemokraattien ja ehkäpä RKP:n varaan pohjautuvan hallituksen. Pidän sitä yhtä mahdollisena kuin Katainen onnistuisi, Grönlund tähdentää.

Grönlund perustelee näkemystään sillä, että SDP ja perussuomalaiset ovat olleet Eurooppa-linjassaan lähempänä kuin perussuomalaiset ja kokoomus.

– Mikäli SDP ja kokoomus eivät löydä enää yhteen, pidän mahdollisena vasemmistohallitusta.

Jos tämä toteutuisi, tilanne Suomessa olisi poikkeuksellinen, sillä oppositioon jäisi kokoomus, joka sai eniten kansanedustajia vaaleissa.

"Aikamoinen soppa"

Grönlund ei olisi ikinä uskonut, että hallitusneuvottelut venyvät näin pitkälle.

– On tämä aikamoinen soppa. Olisi voinut kuvitella, että kolme suurinta olisi muodostanut hallituksen. Nyt tässä on väännetty niin monta piruettia, ettei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Grönlundin mielestä oli jopa hieman yllättävää, että perussuomalaiset väistyivät niin aikaisessa vaiheessa hallitustunnusteluista.

– Yleensä on totuttu, että tunnusteluissa tullaan toimeen. Mutta ehkä se oli jo niin aikaisessa aitoa näkemystä perussuomalaisilta, miksi he väistyivät.

Grönlundin mielestä Kataisella on enää yksi valttikortti.

– Hallituspohja rakentuisi perussuomalaisiin, kokoomukseen ja keskustaan, mutta vaikeaa sen muodostaminen tulee olemaan.

Katso MTV3:n vaaliasiantuntijan Kimmo Grönlundin kommentit: (Huomenta Suomi 8.6.2011)

Lue myös:

    Uusimmat