Tuponeuvottelut keskeytettiin

Neuvottelut keskitetyn tulopoliittisen ratkaisun saavuttamiseksi on keskeytetty yöllä. Kaikki keskeisimmät kiistakysymykset ovat vielä ratkaisematta. Neuvotteluja jatketaan iltapäivällä.

Tupo-ratkaisu

Neuvottelijat katsoivat tarvitsevansa lisäaikaa tuporatkaisun saavuttamiseksi, koska kaikki keskeisimmät kiistakysymykset olivat vielä ratkaisematta. Yön neuvotteluissa keskityttiin lähinnä palkankorotusten rakennetta koskeviin ongelmiin. Erimielisyydet koskivat palkankorotusten tason lisäksi mm. sitä, tulisiko palkankorotusten määräytyä Akavan haluamalla tavalla prosentteina vai SAK:n vaatimusten mukaisesti markkoina. Kiistaa on myös mm. tasa-arvoerästä. Neuvottelijat tapaavat seuraavan kerran tänään iltapäivällä kello 14.

Mikko Mäenpää ja Arto Ojala

Tilannetta yöllä kommentoineet Palvelutyönantajien toimitusjohtaja Arto Ojala ja STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää (sd.) vakuuttivat neuvottelujen edenneen hyvässä hengessä. -Palkkarakenne ja koko palkkauskysymys osoittautui niin monimutkaiseksi, että sen käsittely vaatii lisäaikaa, Ojala sanoi. Mäenpää mukaan myös useita työelämän laadullista kehittämistä koskevia vaatimuksia oli vielä selvittämättä.

Eero Heinäluoma

SAK:n osastopäällikkö Eero Heinäluoma sanoi aamulla, että neuvottelujen keskeytyminen oli suuri pettymys SAK:lle. Hänen mukaansa suurimmat erimielisyydet liittyvät nimenomaan palkkaratkaisuihin.

Yöllä tapahtui myös edistystä

Neuvotteluissa saatiin aikaan kuitenkin myös kaivattua edistystä. Esimerkiksi työelämän monissa uudistushankkeissa edettiin pitkälle. Muun muassa ns. työelämätyöryhmä sai työnsä päätökseen. Sopu syntyi mm. vuorotteluvapaajärjestelmän jatkamisesta nykyisellään sekä työterveydenhuoltolaista. Ammatillista koulutusta selvittävän työryhmän pöydälle jäi vain yksi, ammattikoulutusrahaa koskeva kiistakysymys.

Tupo-tavoitteet

Työmarkkinajohtajien tarkoituksena on edelleen saada ratkaisu aikaan nopealla aikataululla. Pöydällä on lukumääräisesti enää vähän asioita. Palkankorotustasosta ei uusia tarjouksia ei yön aikana tehty. Sen ohella auki olevia palkansaajapuolen vaatimuksia olivat vielä mm. indeksiehdon ja ansiokehityslausekkeen sisällyttäminen sopimukseen, helatorstaiviikon lauantain vapaapäivä, luottamusmiesten asema sekä tulos- ja voittopalkkioiden pelisäännöt. Kaikkien palkansaajajärjestöjen hallitukset pohtivat tilannetta aamupäivän aikana.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat