Tuomas Holopainen välttelee keskustelupalstoja: On vähän herkkä nahka

Nightwishin kosketinsoittaja, säveltäjä ja johtohahmo Tuomas Holopainen kertoo välttelevänsä Internetin keskustelupalstoja. Hän sanoo netin saavan ihmisistä esiin pimeän puolen.

Nightwishin Imaginaerum-elokuva on saanut ensi-iltansa, ja elokuva on saanut vaihtelevia arvioita. Yhtyeen kosketinsoittaja Tuomas Holopainen kertoo kuulleensa palautetta vain kautta rantain.

– Olen kuullut, että paljon on tykätty ja paljon on vähemmän tykätty. Ajattelimmekin, että elokuva jakaa mielipiteet, sillä se on vähän eriskummallinen ja ehkä vaikeasti lähestyttävä tekele. Promoottoriltamme kuulin juuri, että elokuva on saanut kahta ja kolmea tähteä arvosteluissa. Se lämmittää todella mieltä, että jotain elokuvasta on saatu kiinni, Holopainen pohtii.

perjantaisin klo 20.05 MTV3-kanavalla!

Teksti: Tuuli Lindgren/MTV3

Lue myös:

    Uusimmat