Tunti ennen nukkumaanmenoa on tärkeä – näin helposti parannat yöuniasi

Anssi on Suomen paras nukkuja – näin parannat omaa untasi 6:52

Anssi Paatero paljastui viime viikolla käydyissä nukkumisen SM-kisoissa Suomen parhaaksi nukkujaksi. Huomenta Suomessa vinkattiin, miten kuka tahansa voi parantaa omia yöunia.

Yöunen laatua mitataan sydämen sykevälivaihtelun perusteella. Reilun 200 000 mittauksen perusteella suomalaiset nukkuvat määrällisesti riittävästi, mutta palauttavan unen osuus jää vain 60 prosentin kieppeille. Syynä tähän on päivän aikana kertyvä henkinen ja fyysinen stressi.

– Vaikka nukuttaisiin se kahdeksan tuntia, laadukasta unta siitä voi olla nolla prosenttia. Se tarkoittaa, että kroppa ja mieli eivät ollenkaan palaudu, hyvinvointi- ja suorituskykyvalmentaja Taneli Rantala selitti lähetyksessä.

Nukkumisen SM-kisat voittaneella Anssi Paaterolla palauttavan unen osuus oli 91 prosenttia. Ilman mittareita oman unen laadukkuutta voi arvioida aamun olotilan perusteella.

– Onko oikeasti levännyt vai tosi väsynyt olo? Viime vuonna tehdyssä tutkimuksessa kaksi kolmasosaa suomalaisista kertoi itse asiassa olevansa väsyneitä melkein joka aamu.

Rantala huomautti, että subjektiivinen kokemus ei kuitenkaan kerro kaikkea, koska alla on paljon toistoja eikä kroonista väsymystä välttämättä tunnista.

– Sen takia tällainen mittari (sykevälivaihtelu) voi avata silmiä aika paljon.

Palauttavan unen osuutta voi itse nostaa esimerkiksi rauhoittamalla ajan ennen yöpuulle käymistä. Tuntia ennen nukkumaanmenoa ei pitäisi enää katsoa näyttöruutuja.

– Hämärretään valoja ja otetaan kaikki näytöt, tietokoneet ja älypuhelimet pois. On yleinen ongelma ihmisillä tällä hetkellä, että se screeni pitää hereillä viimeiseen asti ja nukkumaan meneminen pitkittyy.

Jos näytön ääressä kaikesta huolimatta viipyy myöhään, niiden heijastamaa sinistä valoa kannattaa yrittää vähentää.

– On olemassa appeja (sovelluksia), jotka blokkaavat sen sinisen valon. Silloin kroppa pääsee tuottamaan melatoniinihormonia, joka valmistaa hyviin yöuniin. Suosittelen sitä ehdottomasti, Rantala sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat