Tunnetko sinä kohdunkaulan syövän varhaiset varoitusmerkit? Isabella sai järkyttävän diagnoosin 28-vuotiaana

Kohdunkaulan syöpään sairastuu Suomessa joka vuosi 150–160 naista 0:26
Videolla kerrotaan kohdunkaulan syövästä. Suurimmalta riskitekijältä ei juuri kukaan välty.

Brittinainen kertoo syöpädiagnoosistaan The Sun -sivustolle.

Brittiläinen Isabella järkyttyi saadessaan 28-vuotiaana kuulla, että hänellä on kohdunkaulan syöpä. 

Isabellalla oli ollut eräitä kohdunkaulan syövän oireita, kuten epäsäännöllistä vuotoa sekä kipua seksin jälkeen. Hän toivoo hartaasti, että naiset eivät viivyttelisi lääkäriin menemisen kanssa, jos heillä ilmenee kohdunkaulan syövän oireita.

Omituisia oireita

Lokakuussa 2019 Isabella oli kumppaninsa ja ystävänsä kanssa lomalla Balilla. Pian reissun jälkeen hänellä alkoi ilmetä omituisia oireita.

Isabella kertoo, että oli jo vuoden verran kärsinyt kivusta seksin jälkeen. Hän kertoi kiputuntemuksistaan lääkärille, mutta tämä ei ottanut Isabellan huolta vakavasti.

– Ajattelin, että kipu oli ihan normaalia, joten keskityin muihin asioihin, nainen kertoo The Sunin haastattelussa.

Balin reissulla Isabellalla ilmeni epätavallista, omituisennäköistä valkovuotoa. 

– Se oli aivan erilaista kuin ennen.

Isabella kertoo, että hänellä on aina ollut säännölliset kuukautiset. Seuraavana päivänä siitä, kun kolmikko oli palannut Balilta, hän huolestui huomattuaan, että häneltä tuli omituista verenvuotoa.

Kipua alaselässä

Isabella kertoo, että hän oli kärsinyt myös toisesta kohdunkaulan syövän oireesta.

– Koko loman olin valitellut alaselkäkipua häntäluun seudulla. 

Isabellasta kipu oli samanlaista kuin jos hän olisi kaatunut ja loukannut itsensä. Hän yritti muistella, milloin niin olisi saattanut käydä, mutta ei saanut päähänsä mitään tällaista tilannetta.

Kuukautiset muuttuneet niukemmiksi

Vuosi ennen diagnoosia Isabellan kuukautiset olivat muuttuneet niukemmiksi. Ne eivät kestäneet yhtä kauan kuin ennen eikä verta tullut yhtä paljon.

– Ajattelin, että se oli vähän outoa, mutta luulin sen johtuvan stressistä ja siitä, että olin treenannut enemmän.

Omituisen valkovuodon, verenvuodon ja selkäkivun lisäksi Isabellalla oli kipuja jalassa. Se tuntui omituiselta, koska hän ei ollut tehnyt mitään treeniä, joka olisi voinut vahingoittaa sitä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Googletti oireet ja varasi lääkäriajan

Haettuaan ensin tietoa netistä Isabella varasi lokakuussa 2019 lääkäriajan. Hän kertoo varanneensa ajan ammattitaidostaan tunnetulle lääkärille.

– Jouduin odottamaan viikon, mutta en ollut paniikissa, koska olin käynyt pari vuotta sitten papakokeessa ja ajattelin, että kaikki oli kunnossa.

Lääkäri huolestui oireista

Isabellan kauhuksi lääkäri lääkäri kertoi, että oireet johtuivat jostain paljon vakavammasta kuin hän oli osannut aavistaakaan.

– Hän sanoi olevansa erittäin huolissaan. Hän sanoi, että minulla on joko syöpä tai jonkinlainen kasvain.

Oireet johtuivat kohdunkaulan syövästä

Isabella sai lähetteen yksityiseen sairaalaan, jossa häneltä otettiin koepala. Hänelle tehtiin myös ultraäänitutkimus. 

Hän kertoo, että asiantuntijat eivät koskaan sulkeneet pois mahdollisuutta sille, että hänellä olisi kohdunkaulan syöpä, mutta kaikki olivat shokissa, kun hänellä todettiin se. Isabella sai diagnoosin 29. lokakuuta 2019.

– Olin niin järkyttynyt. En itkenyt, mutta jalkani alkoivat täristä hervottomasti.

– Ensimmäinen kysymykseni oli, että mikä tässä on elinajanodote. Olin kauhuissani. 

Marraskuusta tammikuun loppuun syöpähoitoja

Isabellalle kerrottiin hänen hoitosuunnitelmansa ja kolme viikkoa myöhemmin alkoivat syöpähoidot. 

Lääkäri sanoi, että koska Isabella oli elänyt terveellisesti, hänellä oli paremmat todennäköisyydet kuin joillain muilla.

Hoidot alkoivat marraskuussa 2019 ja loppuivat tammikuussa 2020. Häntä hoidettiin Royal Marsden -sairaalassa Lontoossa.

– En olisi voinut saada parempaa hoitoa ja tukea, hän kiittelee.

Henkisesti vaikeaa aikaa

Isabella sai viisi viikkoa sädehoitoa ja kuusi tuntia kemoterapiaa kuudesti viikossa. 

Tilanteeseen sopeutuminen oli henkisesti vaikeaa. Isabella oli alun perin pyytänyt äitiään menemään lääkärin puheille kuulemaan, millainen hoitosuunnitelma hänelle tehtäisiin ja pyytänyt tätä kertomaan uutiset hänelle. Isabellaa oli ahdistanut liikaa ajatus, että hänelle kerrottaisiin, miten laajalle syöpä mahdollisesti oli levinnyt.

– Sitä ei tajua, miten paljon rakastaa joitain asioita ennen kuin ne menettää.

Isabella kertoo, että jossain vaiheessa hän ei halunnut enää tietää mitään yksityiskohtia syövästään. Hän ei halunnut tietää esimerkiksi sitä, miten suuri kasvain oli.

Syöpä saatiin parannettua

Isabellan syöpä saatiin kuitenkin parannettua. Hänen pitää käydä vuoden välein tarkastuksissa selvittämässä, onko syöpä uusiutunut.

Hoidot aiheuttivat sen, että Isabella ei voi saada lapsia. Kumppaninsa kanssa hän on keskustellutkin muista vaihtoehdoista hankkia perheenlisäystä tulevaisuudessa.

– Ei tämä ole mikään ideaalitilanne 29-vuotiaalle, mutta olen ollut kumppanini kanssa kahdeksan vuotta ja onneksi lasten hankkiminen ei ole koskaan ollut meille mikään suurin tavoite tässä elämässä. Mietimme silti, että jossain vaiheessa voisimme haluta lapsia.

Isabella lopetti työnsä ravintola-alalla. Nyt hän pitää blogia ja Instagram-tiliä, joiden avulla hän levittää tietoisuutta kohdunkaulan syövästä. Hän korostaa sitä, miten jokainen on oman kehonsa paras asiantuntija ja että mietityttävien oireiden takia kannattaa käydä lääkärissä.

– Parempi katsoa kuin katua.

Suomessa vuosittain 150–170 uutta kohdunkaulasyöpätapausta

Terveyskirjasto kertoo, että kohdunkaulansyöpä on maailmanlaajuisesti yleisin gynekologinen syöpä. Suomessa se on niistä kolmanneksi yleisin ja uusia tapauksia todetaan vuosittain 150–170. Kohdunkaulansyöpää todetaan eniten 30–39-vuotiailla naisilla.

Kohdunkaulan syöpä on usein alussa oireeton, joten naisten tulisi säännöllisesti käydä seulonnassa, muistutetaan Suomen Syöpäjärjestöjen Kaikki Syövästä -sivustolla. Seulonnassa voidaan havaita mahdolliset syövän esiasteet. Varhaisvaiheessa kohdunkaulasyöpä voi löytyä rutiinikäynnillä papakokeesta.

Mikäli oireita ilmenee, ovat ne yleensä erilaisia vuotohäiriöitä. Verenvuotoa voi esimerkiksi tulla muulloin kuin kuukautisten aikana, yhdynnän jälkeen voi tulla verta tai valkovuoto voi olla veristä, rusehtavaa tai pahanhajuista. Varhainen kohdunkaulan syövän oire on poikkeava verinen vuoto, erityisesti yhdynnän jälkeen.

Pitkälle edenneessä syövässä kasvain voi kasvaa lantion alueella kiinni viereisiin kudoksiin tai painaa viereisiä elimiä, kuten virtsarakkoa ja peräsuolta sekä alaraajoihin vieviä suuria verisuonia. Myöhäisessä vaiheessa voi ilmetä alavatsakipua, ristiselkäkipua ja virtsaoireita. Voi ilmetä myös esimerkiksi alaraajojen turvotusta ja suolen toiminnan häiriöitä. Yleisoireita kuten voimattomuutta ja väsymystä saattaa ilmetä myös. 

Merkittävä kohdunkaulan syövän kehittymiseen vaikuttava tekijä on HPV-virus. Riskitekijöitä ovat myös varhainen yhdyntöjen alkamisikä, seksikumppanien runsas määrä, muut gynekologiset tulehdukset ja tupakointi.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lue myös:

    Uusimmat