Tulospalkkaus entistä yleisempää

Tulospalkkaus on yhä yleistynyt yrityksissä. Teollisuuden ja Työnantajien selvityksen mukaan tulospalkkausjärjestelmä oli käytössä viime vuoden lopulla lähes 66 prosentilla teollisuuden toimipaikoista.

Tulospalkkauksen piirissä oli 67 prosenttia teollisuuden henkilöstöstä. Peruspalkan päälle maksettavan tulospalkkion sai viime vuonna lähes kaksi kolmasosaa tulospalkkauksen piirissä olleista, ja kolmasosa jäi ilman palkkiota. Tulospalkkiot maksetaan, jos sille asetetut ehdot täyttyvät. Viime vuonna tulospalkkiot olivat useimmiten sidoksissa yrityksen tulokseen.

Tulospalkkioita saaneiden osuus oli suurin paperiteollisuudessa. Seuraaville sijoille ylsivät metalli- ja elektroniikkateollisuus ja mekaaninen metsäteollisuus. Tulospalkkauksen osuutta voi nostaa TT:n palkkatilaston mukaan tulospalkkioiden osuus teollisuuden toimihenkilöiden kokonaisansioista oli viime vuonna runsaat kuusi prosenttia ja työntekijöiden ansioista vajaa neljä prosenttia.

Johtaja Seppo Riski TT:stä arvioi tänään Helsingissä, että tulospalkkioiden osuus ansiotuloista voi kaksinkertaistua nykyisestä ilman, että maksettavan palkkasumman heittelystä on haittaa palkansaajalle. Riskin mukaan palkkaustapatiedustelu osoittaa, että lähivuosina tulospalkkausjärjestelmään tulee uusia yrityksiä mukaan. Jos yritysten suunnitelmat tulospalkkauksen tulevasta käytöstä toteutuvat, parin vuoden kuluttua kolme neljäsosaa teollisuuden henkilöstöstä on tulospalkkauksen piirissä.

TT selvitti ensimmäisen kerran tulospalkkauksen laajuutta kolme vuotta sitten. Tuolloin tulospalkkauksen piirissä oli reilusti alle puolet teollisuuden henkilöstöstä. Kolmen viime vuoden aikana tulospalkkaus on yleistynyt kahdella tavalla: yhä useampi yritys otti sen käyttöönsä ja palkkauksen piiriin otettiin entistä laajempi henkilöjoukko yrityksen sisällä.

Tuorein palkkaustapatiedustelu lähetettiin otannan perusteella runsaalle tuhannelle TT:n jäsenyritykselle. Kyselyyn vastasi 50 prosenttia toimipaikoista ja lähes 70 prosenttia henkilöstömäärästä mitattuna.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat