Korona-aikana tuo erosta yli pääsemiseen omat haasteensa. Toimittaja Amy Chan ja parisuhdeterapeutti Veronica Chin Hing-Michalukin kertovat vinkkistä tunteiden käsittelyyn koronapandemian keskellä.
Erokirjan kirjoittanut toimittaja Amy Chan kertoo New York Postille vinkkinsä erosta selviytymiseen korona-aikana. Workshopeja ja muita erotunteiden käsittelyyn tilaisuuksia järjestävä nainen on kirjoittanut myös aiheeseen liittyvän kirjan.
- Älä tutki eksän tekemisiä sosiaalisessa mediassa tai soita hänelle. Jos tämä tuntuu vaikealta, keskity johonkin, mistä tulee hyvä olo. Kokeile vaikka musiikin kuuntelua, treenausta tai ruoanlaittoa.
- Hankkiudu eroon tavaroista, jotka muistuttavat entisestä kumppanista. Pois vanhat valokuvat ja nurkkiin lojumaan jääneet vaatteet! Myös jos jokin vanha sisustusesine, kuten tyyny muistuttaa eksästä, on sekin syytä heittää pois tai antaa toiseen kotiin. Sisustuksen voi laittaa uusiksi, jos vanhoilla paikoillaan olevat tavarat tuovat mieleen entisen parisuhteen.
- Ahdistuksen helpottamiseksi voi kokeilla rauhoittumista edistävää 4-7-8-hengitystekniikkaa.
- Uudelleen deittailemaan, mars! Kannattaa lähteä reippaasti kohti uusia kohtaamisia. Tapaamisia voi hoitaa vaikka Zoomin tai muiden videopalveluiden kautta.
- Kannattaa lähteä myös treffeille sellaisten tyyppien kanssa, jotka eivät normaalisti kiinnostaisi. Eihän sitä tiedä, jos vaikka yllätys olisikin positiivinen.


