Ukrainan presidentti penää lisätoimia kumppanimailtaan.
Ukrainan valtuuskunta on saapunut varhain sunnuntaiyönä Floridaan, jossa Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin on määrä kokoustaa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa.
Zelenskyi on aiemmin sanonut ottavansa mukaan 20-kohtaisen rauhansuunnitelmansa.
Lue myös: Ukrainan valtuuskunta saapui Yhdysvaltoihin – "Hyvää iltaa Florida"
Zelenskyin mukaan Kiova pyrkii tekemään kaikkensa, jotta sota saadaan loppumaan, mutta sodan päättyminen on pitkälti Ukrainan liittolaisten käsissä.
Aiheesta kirjoittaa uutistoimisto Reuters.
– Nämä ovat vuoden aktiivisimpia diplomaattisia päiviä, ja paljon voidaan ratkaista ennen uutta vuotta, ja teemme kaikkemme sen eteen, mutta päätöksien syntyminen riippuu kumppaneistamme, Zelenskyi kirjoitti Telegram-sovelluksessa.
Zelenskyi lisäsi, että Ukrainan kumppanimaat voisivat lisätä entisestään painetta Venäjän ja Moskovan suuntaan, "jotta venäläiset tuntisivat oman aggressionsa seuraukset".

