Triathlonin suosio nousi kohisten 1990-luvun alkuvuosina Suomessa. Teräsmiehet Magnus Lönnqvist ja Pauli Kiuru olivat lähes monien huulilla. Paluu arkeen tapahtui 1990-luvun loppupuolella. Seurat, joita pyörittivät lähinnä kilpailijat, eivät pystyneet vastaamaan harrastajien tarpeisiin.
Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen triathlon nostaa jälleen päätään. Pontimena toimii osittain Tom Söderdahlin ja Mika Luodon kelpo menestys viime vuosina Havaijin Ironman-kisassa, mutta myös Suomen triathlonliitto ja seurat ovat tehostaneet toimintaansa.
Moukarinheittäjä Mia Strömmerin valmentajana aiemmin toiminut Tero Linja tuli liiton osa-aikaiseksi koulutuspäälliköksi vuonna 2003. Liikuntatieteen opiskelujaan viimeistelevä 35-vuotias Linja on alkanut rakentaa kivijalkaa aistittavissa olevalle nousulle.
- Liitolla ja seuroilla ei ole ollut järjestelmää, jonka avulla triathlonista kiinnostuneet otetaan sisään toimintaan. Juniorityö on ollut olematonta, joten ihmiset ovat tulleet triathlonin pariin muiden lajien kautta. Nyt Helsingissä, Nokialla ja Raumalla tehdään jo juniorityötä. Olemme käynnistäneet tänä syksynä seuratoimijoiden koulutuksen, jossa on mukana yli 30 ihmistä, Linja sanoo.
Harrastajamäärät selvässä kasvussa
Triathlonin valinta olympialajiksi on virittänyt toimintaa Suomessa ja maailmalla. Suomessa on noin 50 seuraa, joissa on triathlontoimintaa. Osa on erikoisseuroja, mutta mukana on myös jaostoja. Seurojen määrä on nousussa.
- Lisenssin hankkineiden urheilijoiden määrä nousi viidenneksen viime vuonna Suomessa. Kilpailijoiden määrä on nyt noin kolme sataa. Kun kuntoilijat lasketaan mukaan, triathlonin harrastajamäärä nousee yli tuhannen, Linja laskee.
Vastikään Havaijilla kahdeksanneksi sijoittunut Söderdahl muistuttaa, että triathlon on suosittu laji maailmalla. Ironmanin karsinnoissa oli tänä vuonna edustettuna 70 kansallisuutta. Suomessa triathlonin suuruutta on hankala tajuta.
- Yhdysvalloissa triathlonistien määrä on noussut 50 000:sta 200 000:een viiden viime vuoden aikana. Triathlon on suosittu laji myös Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Japanissa. Saksa on ykkönen Euroopassa, Belgia ja Hollanti ovat myös vahvoja maita. Lajin suosio nousee kohisten Espanjassa ja Portugalissa. Kiinassa järjestetään tulevalla kaudella ensimmäinen maailmancupin kilpailu, Söderdahl tietää.
