Toto Wolff lausui rajua tekstiä Mercedeksen sukelluksesta: "En ole kuullut mitään hyvää"

Tunnelmat Mercedes-leirissä olivat Belgian GP:n aika-ajojen jälkeen apeat, vaikka Lewis Hamilton ja George Russell starttaavatkin sunnuntain kilpailuun ruuduista neljä ja viisi.

Hamilton ja Russell olivat aika-ajoissa sijoilla seitsemän ja kahdeksan, mutta molempien lähtöruutu kohenee kolmella pykälällä, kun Max VerstappenCharles Leclerc ja Esteban Ocon putoavat edeltä lähtöruuturangaistusten vuoksi.

Totuus näennäisen hyvästä lopputuloksesta paljastuu kuitenkin nopeasti, kun vilkaisee Mercedes-kuljettajien eroa kärkeen: Hamilton taipui Verstappenille 1,838 sekunnilla, Russell 2,111 sekunnilla – olkoonkin, että Span rata on sarjan pisin eikä Verstappenin vauhtiin yltänyt lauantaina kukaan muukaan.

– Red Bull on täällä selkeästi omassa kastissaan, mutta tämä ei meitä lohduta. Minulle tämä oli huonoin aika-ajomme 10 vuoteen riippumatta siitä, missä lähtöruuduissa olemme huomenna, tallipäällikkö Toto Wolff jyrähti GP Fansin mukaan.

Wolff teki selväksi, että syy oli autossa, ei kuljettajissa.

– Se, että olimme edellisessä kisassa paalulla ja nyt kolme viikkoa myöhemmin emme ole lähelläkään, ei ole hyväksyttävää. Tässä on selvästi jotain, mitä emme täysin ymmärrä. Jos ymmärtäisimme, voisimme tehdä muutoksia, mutta autossa on paljon ilmanvastusta suorilla.

Hamilton oli kuvaillut ajamisen tuntuvan siltä kuin auton perässä olisi laskuvarjo.

– Auton perä on epävakaa, auto aliohjaa kahdeksannessa ja yhdeksännessä mutkassa, pomppii kovassa nopeudessa eikä anna kuljettajalle luottamusta, Wolff listasi.

– En ole kuullut auton suorituskyvystä mitään hyvää koko viikonloppuna. 

Wolffia ei ilahduta aika-ajotuloksen jälkeen edes se tosiasia, että Mercedes on monesti ollut parempi kisa- kuin aika-ajovauhdissa.

– Tämä oli ensimmäinen kerta, kun emme pystyneet parantamaan aika-ajoihin. Olemme yleensä olleet paljon parempia kisoissa kuin aika-ajoissa, joten on mielenkiintoista nähdä, miten huomenna käy, mutta positiviinenkaan tulos ei olisi kovin mairitteleva.

– Osa kärkikuljettajista on lähtöruudukon perällä, mutta meidän suorituskykyämme ajatellen sillä ei ole juuri merkitystä.

Lue myös:

    Uusimmat