Topi Raitanen teki EM-alkuerässä rohkaisevan huomion tilanteestaan: "Viimeksi vuonna 2022"
Miesten 3000 metrin estejuoksun puolustava Euroopan mestari Topi Raitanen antoi Rooman EM-kisojen alkuerissä positiivisen näytön kunnostaan.
Raitanen juoksi alkumatkan letkan perällä, mutta nousi kahdella viimeisellä kierroksella viidenneksi. Molempien erien kahdeksan parasta menivät finaaliin.
– Tuotahan sen karsintajuoksun pitää olla. Kun tietää, montako pääsee finaaliin, pitää vain olla porukassa.
– Oli suunniteltu, että lähden sinne porukan perään. Keskivaiheilla yleensä härvätään kaikkein eniten. Ei siellä perälläkään rauhallista ollut, mutta maltoin mieleni ja ajattelin, että viimeisillä kahdella kierroksella nousen pelipaikoille ja pidän huolen, että takaa ei tulla ohi. Kun oli tällainen keli, tiedossa oli, että kyllä siellä porukkaa lopussa tummuu.
Suomalaisen aika kuumassa kelissä oli varsin hyvä 8:22,42. Toisen alkuerän voitti Espanjan Daniel Arce ajalla 8:21,46. Arce on Euroopan ranking-ykkönen ja Euroopan tämän vuoden kärkituloksen haltija. Raitasen kauden paras on 8:21,00.
– Kyllä siinä lopussa sai jo juosta. Kun katsoin lähtölistaa, tiesin, että toinen erä tulee olemaan kovempi – ja niinhän se oli selkeästi kovempi kuin ensimmäinen.
Enemmänkin vaihteita olisi Raitasen mukaan silti löytynyt.
Raitanen uskoo, että maanantai-iltana juostavan loppukilpailun kärkisijat jaetaan hänen erässään juosseiden urheilijoiden kesken.
– Kovimmat vastustajat ovat varmaankin Arce ja Ranskan Alexis Miellet.
– Finaalissa ratkaisee se, kuka palautuu parhaiten.
Odotettavissa ei Raitasen arvion mukaan ole ainakaan varsinaista taktiikkajuoksua, vaan vauhtia pidettäneen alusta lähtien.
– Se riippuu ihan, että kenellä on itseluottamusta. Se on todennäköisempi vaihtoehto kuin se, että juostaan yhtä hiljaa kuin Münchenissä.
Kahden vuoden takaiseen viitaten Raitanen teki omasta juoksustaan sangen rohkaisevan arvion.
– Viimeksi juokseminen oli näin kivaa vuonna 2022.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää