TOP 10: Suomalaisjoukkueiden ikimuistoisimmat hetket europeleissä

Suomalaisjoukkueet ovat esiintyneet eurocupin otteluissa vuosien saatossa vaihtelevasti. Listasimme kotimaan joukkueiden ikimuistoisimmat europelihetket kautta aikain. Mukaan mahtui niin hyviä, kuin ikävämpiäkin muistoja.


10. Honka hävisi baarijoukkueelle

Veikkausliigassa kaudella 2010 pelannut FC Honka sai vastaansa Eurooppa-liigan 2. karsintakierroksella joukkueen walesista. ”Pubijoukkueena” pidetty amatööriryhmä Bangor City mittasi silloin espoolaisten osaamisen. Lähtökohtaisesti useimmat odottivat Hongan voittoa, mutta toisin kävi. Bangor City pudotti suomalaisjoukkueen jatkosta yhteismaalein 3-2. Hetki oli suomalaisen jalkapalloilun pohjanoteerauksia. Walesissa voittoa hehkutettiin puolestaan yhtenä Bangorin seurahistorian suurimmista hetkistä.


9. Klubin ensimmäinen eurotaisto

HJK kohtasi kautta aikain ensimmäisessä euro-ottelussaan englantilaisen suurseuran Manchester Unitedin. Noin 16 000 ihmistä oli saapunut seuraamaan Klubin ja ManU:n välistä ottelua Helsingin Olympiastadionille. ManU siirtyi aikaisessa vaiheessa jo kahden maalin johtoon, mutta suureksi yllätykseksi peli ei revennyt sen pahemmin. Kai Pahlman kavensi ottelun pamauttamalla vapaapotkun maalin perukoille. Pian tämän jälkeen Denis Law vei vierailijat jälleen kahden maalin johtoon. Klubi nousi vielä taistelemaan, kun HJK:n nykyinen puheenjohtaja Markku Peltoniemi laukoi upean pommin suoraan ilmasta Unitedin maalia vartioineen David Gaskellin ohi. Tappio ei helsinkiläisiä lämmittänyt, mutta yhden maalin ero ei ollut hullumpi saavutus Euroopan suurseuraa vastaan – varsinkaan seurahistorian ensimmäisessä europelissä.

8. Haka-Hammarby 


Olli Huttunen loisti maalilla ja Jarmo Kujanpää iski jatkoajalla ratkaisevan maalin Hakalle Hammarbyta vastaan syksyllä 1983. Tuo Cupvoittajien cupin toisen kierroksen voitto toi Hakalle vastaan itsensä Juventuksen. Nuo pelit ovat myös osa suomalaista jalkapallohistoriaa. Haka hävisi Juventuksella yhteismaalein 0-2.


7. OPS puristi tasapelin Liverpoolia vastaan

Oululainen OPS pääsi Suomen mestarina osallistumaan kahteen otteeseen Euroopan cupiin, jossa sen vastustajaksi arvottiin sekä kaudella 1980 että 1981 englantilainen Liverpool FC. Oululaiset hävisivät molemmat otteluparit tyrmäävin yhteismaalein 2-11 ja 0-8. Ensimmäisen parin toisessa osassa se ylsi kuitenkin 1-1-tasapeliin brittisuuruutta vastaan. Samassa ottelussa tehtiin Raatin stadionin yleisöennätys, 14 000 silmäparia.


6. Turkulaiset konttasivat yhdessä

Sekä FC Inter että TPS suoriutuivat kehnosti kesällä 2013 pelatuista europeleistään. Molemmat tippuivat Eurooppa-liigan ensimmäisellä karsintakierroksella. Inter hävisi färsaarelaiselle Vikingurille yhteismaalein 2-1, TPS luxemburgilaiselle AS Jeunesse Eschille yhteismaalein 3-2. Varsinkin Interin tulosta voitiin pitää nolona, sillä Vikingur oli selkeästi yksi Eurooppa-liigan huonoimmista joukkueista. Myöskään TPS ei voinut olla tyytyväinen omaan suoritukseensa kun tiedettiin, että edellisen kerran luxemburgilaisjoukkue oli mennyt eurocupeissa jatkoon kaudella 1963–64.


5. Tasapeli tuntui voitolta Itävallassa

HJK:n haaveet lohkopaikasta kauden 2014-15 Eurooppa-liigaan näyttivät murenevan heti alkuunsa, kun Louis Schaub iski Rapid Wienin 13 minuutissa 2-0-johtoon Itävallassa. HJK nousi kuitenkin tasoihin ja lopulta ohi Macoumba Kandjin, Nikolai Alhon ja Demba Savagen osumilla. Dominik Wydra iski isännät tasoihin lisäajalla, mutta koska Klubi oli voittanut ensimmäisen osan kotonaan 2-1, se pääsi Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen ensimmäisenä suomalaisjoukkueena koskaan yhteismaalein 5-4.


4. HJK voittoon Eurooppa-liigan trillerissä

HJK voitti FC Kööpenhaminan Eurooppa-liigan lohkovaiheessa viime marraskuun ottelussa maalein 2-1. Ottelua avauspuoliajan jälkeen Gideon Baah’n maalilla johtanut Klubi oli vaikeuksissa toisella puolikkaalla, kun vierasjoukkue painosti rajusti. Lopulta Per Nilsson tasoitti ottelun 89. minuutin kohdalla. HJK nousi kuitenkin hämmästyttävään voittoon, kun Macoumba Kandji puski heittäytymällä pallon vastustajan verkkoon lisäajalla. Voitto tiesi Klubilla sitä, että sillä oli lohkon päätöskierroksella mahdollisuudet taistella jatkopaikasta.

3. HJK:n voitto Mestarien liigan lohkovaiheessa

HJK onnistui vuonna 1998 raivaamaan polkunsa Mestarien liigaan toistaiseksi ainoana suomalaisjoukkueena. Lohkovaiheessa se otti kuudesta pelistä yhden ainoan voiton portugalilaista Benficaa vastaan. Voitto oli suuri saavutus, sillä portugalilaisseura voitti 1960-luvun alussa Euroopan cupin (nyk. Mestarien liiga) kahdesti. Vajaan parinkymmenen minuutin pelin jälkeen HJK:n nykyinen päävalmentaja Mika Lehkosuo sijoitti pallon rangaistuspotkusta rauhallisesti oikeaan alanurkkaan. Toisen puoliajan puolivälissä Mika Kottila puski kulmapotkusta Klubin jo kahden maalin johtoon. HJK:n 2-0-voittoon päättyneen ottelun loppulukemia tuskin moni osasi ennustaa, joten vetokuponkinsa oikein täyttäneet saivat todennäköisesti vastinetta rahoilleen.

2. Aaltosen unelmalaukaus hiljensi San Siron

Vuonna 1987 Turun Palloseura oli saanut ennätyskovan joukkueen vastaansa Uefa-cupin ensimmäisellä kierroksella: italialaisen Inter Milanin. Kotijoukkue saattoi odottaa saavansa Tepsistä helpon suupalan, mutta toisin kävi: tunnin pelin jälkeen Mika Aaltonen latasi sydämensä kyllyydestä pallon kotijoukkueen maalin oikeaan ylänurkkaan noin 30 metristä, ja San Siro hiljeni. Peli päättyi TPS:n 1-0-vierasvoittoon. Jatkopaikkaan asti turkulaisten puhti ei otteluparissa riittänyt, kun milanolaiset ottivat Kupittaalla rutiinivoiton seeprapaidoista lukemin 2-0.


1. Kuusysin euromenestys kaudella 1985-86

Lahden ylpeys oli selviytynyt Euroopan cupiin, silloin kaikkein korkeatasoisimpaan kansainväliseen sarjaan. Se voitti kaksi ensimmäistä otteluparia, ensin FK Sarajevoa ja sitten Zenit Leningradia vastaan. Se selvisi kilpailun kahdeksan parhaan joukkoon, ja arvonnoissa vastustajaksi tuli etukäteen kovaksi tiedetty romanialaisseura Steaua Bukarest. Ensimmäinen kamppailu päättyi Bukarestissa maalittomaan tasapeliin. Toinen osa pelattiin Helsingin Olympiastadionilla, jonne saapui vajaat 33 000 katsojaa – Suomen silloinen yleisöennätyslukema seurajalkapallossa. Bukarest osui ”Kyykän” harmiksi ottelun loppuhetkillä ja paineli jatkoon. Romanialaiset voittivat lopulta koko Euroopan cupin mestaruuden kukistamalla loppuottelussa FC Barcelonan.

Lue myös:

    Uusimmat