Tomi Björck Aerosmith-tähtien vierailusta: Rento meininki

Aerosmith-nokkamies Steven Tyler täräytti bändinsä kanssa julkkiskokki Tomi Björckin helsinkiläisravintolaan syömään keskiviikkoiltana.

Legendaarisen Aerosmith-yhtyeen The Global Warming -maailmankiertue rantautuu Suomeen perjantaina, kun Steven Tylerin luotsaama bändi nousee Helsingin Hartwall Arenan lavalle 30. toukokuuta. 

Aerosmith keikkaili tiistaina Pietarissa, mutta bändi siirtyi Suomeen jo keskiviikkona. Laulaja Steven Tyler on myös julkaissut kuvan Helsingistä Twitter-tilillään.

Ilta-Sanomat uutisoi bändin ruokailleen keskiviikkoiltana julkkiskokki Tomi Björckin Gaijin-ravintolassa Helsingin keskustassa. MTV.fi tavoitti Björckin, joka vahvisti bändin vierailun.

– Itse en ollut työvuorossa tuolloin, mutta olin tietoinen heidän saapumisestaan. Ruokailu oli mennyt ihan normaalisti, omalla painollaan. Rento meininki.

– Kyllähän meillä oltiin tästä innoissaan ja otettiin rennosti tilanne haltuun. Tunnelma oli ollut vapautunut ja asiakkaatkin antoivat Tylerin syödä rauhassa, Björck kertoo.

Megatähdeltä kiitosta

Björck paljastaa Tylerin kiitelleen vuolaasti illan antimia. Megatähdelle ei suinkaan oltu valmistettu mitään erikoisannoksia, vaan hän oli valinnut ruokansa muiden tapaan listalta.

– Tyler oli todella rento ja hän oli nauttinut paljon. Saimme kiitosta ruoasta ja hän totesi, että saattaa tulla hyvinkin pian uudelleen ruokailemaan.

Björck myhäilee työntekijöiden puolesta sitä, että he olivat päässet tekemään annoksia Steven Tylerille.

– Se on hieno hetki henkilökunnalle, kun pääsee näyttämään ammattitaitoaan ja valmistamaan ruokaa idolilleen. Itsekin olen ollut vastaavassa tilanteessa, kyllä siinä on ihan eri fiilis. Annokset valmistuvat kädet vapisten, maailmalla tähdille kokannut Björck kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat