240 kiloa painanut yhdysvaltalaismies on pudottanut tähän mennessä 45 kiloa terveellisillä elämäntavoilla, kertoo People-sivusto.
Yhdysvaltalainen Shane Walley, 30, painoi tämän vuoden tammikuussa noin 240 kiloa. Sitten hänen sänkynsä hajosi ja hän havahtui miettimään, että elämäntavoille pitäisi viimein tehdä jotain.
– Totesin rehellisesti itselleni, että nyt pitäisi laihduttaa. En halunnut kokea sitä samaa tunnetta enää koskaan.
Ryhtyessään elämäntapamuutokseen Shane päätti kertoa siitä TikTokissa, jota hän oli käyttänyt edeltävän vuoden syksystä lähtien. Hän mietti, että ehkä asiasta puhuminen sekä sovelluksen kautta tavatut tuttavat antaisivat hänelle motivaatiota parantaa elämäntapojaan. Shane oli yrittänyt laihduttaa ensimmäisen kerran jo vuosia sitten, mutta tuolloin salikortti oli jäänyt käyttämättä.
Ruoka oli selviytymiskeino
Shanen paino nousi aikoinaan reippaasti, kun hän meni kokkikouluun. Pikkuhiljaa hänelle kehittyi ruokariippuvuus.
– Minua oli kiusattu 21 vuotta, joten ruoka ja syömishäiriöt olivat selviytymiskeino.
LUE MYÖS: Nainen käännytettiin jopa morsiusliikkeestä kokonsa vuoksi – vuosia myöhemmin karisti yli 50 kiloa: "Kehut tuntuvat hämmentäviltä"
Laihduttanut jo 45 kiloa
Tämän vuoden aikana Shane on karistanut vyötäröltään 45 kiloa.
– Kun aloitin, totesin itselleni, että aion olla oma itseni ja toivon, että kaikki muutkin pitävät siitä.
Shanen TikTok-tilillä on tällä hetkellä kaksi miljoonaa seuraajaa. Hän on kertonut tuntemuksistaan avoimesti sosiaalisessa mediassa. Monien mielestä on ollut riemastuttavaa seurata, miten Shane iloitsee uudenlaisesta elämästään.
