Chicagon hyökkääjä Teuvo Teräväinen matkustaa uransa toisiin MM-kisoihin.
Teräväinen, 30, pelasi edellisen kerran Leijonien MM-joukkueessa keväällä 2018. Tuolloin Tanskassa pelatuissa kisoissa hyökkääjä nakutti kahdeksassa ottelussa tehot 5+9 ja oli pistepörssin viides.
Lue myös: Antti Pennanen perustelee kovaa päätöstään – tehohyökkääjä sivuun MM-kisoista
Alkulohkonsa voittaneen Suomen kisat päättyivät kitkerästi puolivälierätappioon Sveitsille.
Seitsemän vuotta myöhemmin Teräväinen palaa pitkästä aikaa kisajoukkueeseen.
– Ei ole hirveästi ollut tsäänsiä lähteä mukaan. Nyt oli kiva tulla, kun oli mahdollisuus. Ihan semmoiset rennot fiilikset, Teräväinen sanoi MTV Urheilulle.
– En tunne kaikkia täältä, mutta on kiva oppia tuntemaan. Muutama tuttu äijä. Kiva lähteä pelaamaan.
Ruotsissa ja Tanskassa pelattava MM-turnaus käynnistyy perjantaina. Suomi kohtaa perjantain avausottelussaan Itävallan Tukholmassa.
Joukkueen vaikea kausi
Kahdeksan kautta Carolina Hurricanesissa pelannut Teräväinen palasi täksi kaudeksi Chicago Blackhawksiin. Seuraan, jossa juhli Stanley Cupin mestaruutta vuonna 2015. Ajat ovat muuttuneet, ja Chicago keräsi koko sarjassa toiseksi vähiten pisteitä.


