Juoksu harrastuksena on yhä suositumpaa. Jokainen osaa juosta, mutta lihaskunnon lisäksi, tekniikka on hyvä olla hallussa.
Juoksuharrastus ei hiivu, sadat tuhannet suomalaiset kuluttavat lenkkareita lenkkipoluilla. Kuka tahansa voi kunnon mukaan lähteä juoksemaan. Juoksuvalmentaja Kirsi Valasti toteaa kuitenkin, että juoksu on tekninen laji, joten tekniikka on hyvä opetella.
– Oikea juoksutekniikka on tärkeää vammoja ennaltaehkäisyn kannalta ja että se tuntuu kivalta ja mukavalta.
Valastin mukaan tekniikassa kannattaa kiinnittää huomiota muun muassa lantion asento. Tekniikan ylläpito taas vaatii hyvää lihaskuntoa.
Juoksu ei ole varusteurheilua, paitsi kenkien osalta.
– Kaikkein tärkeimmät ovat ne kengät, ja eteenkin talvella hyvät tekniset vaatteet, ettei tule vilu kun alkaa hikoilla. Mutta lenkkareihin pitää satsata, Valasti muistuttaa.
Aseta tavoite
Tavoite on tärkeä, se motivoi juoksemaan vaikka ulkona olisi pimeää ja väsyttäisi.
– Tärkeintä on se, että se tavoite on sellainen mihin itse uskoo.
Lisäksi juoksusta tulisi tehdä rutiinia.
– Älä pidä hirveän pitkiä taukoja, ei tarvitse joka päivä juosta mutta jos lähtee vaikka siitä, että juoksee kaksi kertaa viikossa.
Valasti kehottaa kuitenkin malttiin, liian kovaa ei kannata lähteä treenaamaan.
Ei venyttelyä
Venyttely ennen lenkkiä on Valastin mukaan 80-lukua. Jätä siis venyttely väliin ja panosta lämmittelyyn.
– Vähän voi kävellä alkuun, että tulee lämmin. Liikkuvuutta voi hakea heiluttelemalla ja ravistelemalla jalkoja.
Venyttely vie kimmoisuutta ja laiskistuttaa lihakset. Mutta Valasti muistuttaa, että lenkin jälkeen venytys on tärkeä, mutta silloinkin riittää 30 sekunnin venytykset.
Kirsi Valastin ohjeet juoksuun Huomenta Suomessa
Lue myös:
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää