Teinipoika täräytti manuaali-Mustangin päin seinää – paniikista päätellen isäkään ei välttämättä ilahtunut

Shelby Mustang GT500 on historian tehokkain katulaillinen Ford 0:48
Shelby Mustang GT500 on maailman tehokkain katulaillinen Ford.

Jos aiot kolhia arvokkaan muskeliauton, pidä huoli, että se on edes omasi.

Ikävästä, mutta silti aavistuksen huvittavasta tapauksesta uutisoivan The Drive -autojulkaisun mukaan jutun perästä löytyvällä Facebook-videolla nähtävä Ford Mustang Shelby GT350R ei suinkaan ollut ratin taakse hypänneen nuorukaisen, vaan tämän isän.

Auton vakuuttavaa äänimaailmaa ystävilleen esitelleellä kaverilla ei ollut omakohtaista osaamista manuaalivaihteiston toiminnasta. Nyt on.

"Olen kuollut, olen kuollut"

Videon alussa kuuluva äänimerkki kertoo The Driven mukaan siitä, että kuljettaja on käynnistämässä autoa painamatta kytkintä. Kun vaihde on kaiken lisäksi valmiiksi silmässä, käy siinä sitten juuri näin.

Mustang räjähtää käyntiin nautinnollisen ääniraidan säestämänä, mutta hypähtää samalla hetkellä eteenpäin ja törmää autotallin takaseinään.

Poika hyppää ulos autosta täyden paniikin vallassa.

– Olen kuollut, olen kuollut, olen v*tun kuollut, isänsä tyyriin auton juuri kolhinut poika kauhistelee.

Kaikeksi onneksi vahingot jäänevät pieniksi, sillä törmäys ei ole kova, ja autotallin seinätkin ovat varsin heppoiset.

Viime torstaina julkaistua videota on katsottu yli 1,7 miljoonaa kertaa.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Lue myös:

    Uusimmat