TE: Vapaaehtoisille on asennettu tällä viikolla mikrosiruja Helsingissä – Tukholmassa sirun on saanut jo 500 ihmistä

Helsingissä asennettiin tällä viikolla mikrosiruja vapaaehtoisille, kertoo Talouselämä. Tempauksen takana oleva innovaatiotalo Epicenter on asentanut Tukholmassa mikrosiruja jo 500 vapaaehtoiselle Tukholmassa.

Ruotsissa mikrosiruun voi tallentaa jo esimerkiksi junalipun tiedot. Ruotsin junayhtiö SJ hyväksyy jo mikrosirulla toimivan lipun ja myös kuntosali SATS:iin pääsee treenaamaan mikrosirun jäsendatalla.

Epicenterin omissa tiloissa siru toimii kulkukorttina, koronapassina ja maksuvälineenä.

Yritys asentaa neljästi vuodessa mikrosiruja vapaaehtoisille "chip and beer" -tapahtumassaan.

– Epicenter auttaa skaalautuvia teknologiayrityksiä sekä suuryrityksiä digitaalisissa innovaatioissa, kertoo toimitusjohtaja Patrick Mesterton Talouselämälle.

Mestertorn huomauttaa, että sirussa ei ole gps-paikanninta – tämän vuoksi sirutettujen ei tarvitse pelätä, että heitä seurattaisiin.

Suomessa vapaaehtoisia sirutettavia on toistaiseksi ilmoittautunut vain neljä.

Yksi heistä on 40-vuotias Niina Lallukka.

– Uskon, että tämä maailma tulee muuttumaan uskomattoman paljon nopeastikin, Lallukka sanoo Talouselämän haastattelussa.

Riisinjyvän kokoinen siru asennetaan ihon alle ruiskulla ja se luetaan tavallisella nfc-lukijalla. Asentaminen on Epicenterin mukaan kivutonta, vaikka iho voikin olla arka jokusen tovin verran asentamisen jälkeen.

Siru on melko huomaamaton, mutta sen tuntee ihon läpi.

Lääkärit eivät ole vastustaneet sirua, eikä siitä ole tiettävästi ilmennyt haittavaikutuksia.

Lue myös:

    Uusimmat