Tavastilassa arjen uskotaan jatkuvan normaalina

8-vuotias tyttö siepattiin tänään pakettiauton kyytiin Tavastilantieltä.
8-vuotias tyttö siepattiin tänään pakettiauton kyytiin Tavastilantieltä.Lehtikuva
Julkaistu 26.09.2012 13:24(Päivitetty 03.10.2012 00:33)

Vanhempainyhdistyksen mielestä Tavastilan kylällä ei ole paniikkia tai härdelliä, vaan asioita on paisuteltu yhteisöpalvelu Facebookissa.

Lapsiaan koulusta hakenut Tanja Toivonen kertoi, että tilanne oli illalla huolestuttanut, kuinka omalla kylällä voi tällaista tapahtua.

– Illalla keskusteltiin lasten kanssa. Painotettiin sitä, mitä aikasemminkin on sanottu, että vieraisiin autoihin ja vierasten ihmisten matkaan ei saa lähteä. Jos joku hätä on niin äitille tai isälle pitää soittaa, Toivonen sanoo.

Toivosen mukaan asiasta on keskusteltu laajasti kyläläisten kanssa. Hän ei usko tapahtuvan muuttavan Tavastilan arkea tai käytäntöjä paljoakaan.

– En koe huolta ja toivon, että ei muutkaan vanhemmat koe liikaa huolta, ja lähde pelästyttämään lapsia tämän asia takia, Toivonen sanoo

Kotkan Tavastilan koulun vanhemmat ovat suunnittelleet asettautuvansa iltapäiväksi kouluteiden varsille. Näin lapsilla on turvallisia aikuisia kotimatkan varrella.

(MTV3)

Sumo video id

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa