Tavarat kauniisti järjestykseen

Useissa kodeissa saattaa etenkin näin talviajan jälkeen olla täysi kaaos suuren tavaramäärän takia. Käsineet, hatut, saappaat ynnä muut asusteet ovat vallanneet hyllytilat. Myös kodin muut esineet saattavat kaivata järjestystä. Kätevillä erikokoisilla koreilla, sängynaluslaatikoilla ja monipuolisilla säilytysratkaisuilla tavarat saadaan näppärästi omille paikoilleen.


Käytännöllisillä säilytysratkaisuilla lisätään kodin viihtyisyyttä, sisustuksellisuutta ja tavarat on ennen kaikkea helpommin löydettävissä. Vaikka tavaraa olisi hyvinkin runsaasti, voi ne laittaa pois näkyvistä erilaisiin säilytyslaatikoihin, koreihin tai kaappeihin, mutta järjestelmällisesti. Jokaisesta korista tai laatikosta löytyy juuri tietyt asiat. Näin kodista saa entistä toimivamman ja tilavamman. Säilytysratkaisuissa on panostettu niiden visuaaliseen ulkomuotoon, joten ne toimivat jo itsessään kauniina sisustuselementteinä, vaikkei niiden sisälle olisikaan niin paljon tavaraa laitettavana.

Näyttävää säilyttämistä

Säilytysratkaisuilla voidaan halutessa sisustaa kotia. Monenkokoisilla ja -näköisillä koreilla saadaan mukavaa lisäilmettä niin olo-, makuu- kuin myös lastenhuoneeseen. Etenkin eteisessä on usein täysi kaaos ja arjen kiireessä sieltä olisi suotavaa löytää haluamansa vaatekappaleet nopeasti. Koreja voi esimerkiksi nimikoida, jolloin kukin perheenjäsen löytää omat käsineensä ja villasukkansa entistä helpommin. Samannäköiset korit eteisen hattuhyllyllä tai kaapissa ovat piristävännäköisiä ja synnyttävät sisääntulijan silmissä oitis siistin kuvan koko asunnosta.

Lastenhuoneeseen saa veikeää lisäilmettä iloisenvärisillä laatikoilla. Sisustuksellisuuden lisäksi laatikot helpottavat lastenhuoneen järjestyksen ylläpitämistä ja tuovat hauskan lisän leikkeihin. Laatikoita voi käyttää esimerkiksi taloina tai niihin voi rakentaa legokylän. Vaikka lapsi ei yleensä olisikaan innokas siivoamaan, voi siivoamisesta tehdä hauskan leikin heittelemällä leluja laatikoihin koripallotyyliin. Lastenhuoneen puhtaanapito on huomattavasti helpompaa, kun lelut ovat omissa laatikoissaan – nurkkiin kertyy vähemmän pölyä!

Toimivia säilytysratkaisuja

Jotta kodin kaapit ja laatikostot pysyisivät järjestyksessä ja koti helposti siivottavana, tulisi kodin säilytysratkaisujen suunnitteluun panostaa. Huolellisesti suunnittelemalla pienestäkin tilasta saadaan kaunis, toimiva ja muunneltava. Muun muassa Ikealla on runsaasti erilaisia säilytysratkaisuja esimerkiksi vaatehuoneisiin ja keittiöihin.

Vaatehuoneessa tuntuu usein olevan aivan liian vähän tilaa ja liikaa tavaraa. Näppärillä hyllyrakennelmilla ja erikokoisilla laatikoilla ratkaistaan monta tilaongelmaa. Toki kaikesta turhasta on hyvä hankkiutua ensin eroon ja sitten vasta kannattaa sovittaa tavaramäärä vaatehuoneeseen tai esimerkiksi vaatekaappeihin. Laatikoissa vaatteet ja erilaiset tekstiilit keräävät huomattavasti vähemmän pölyä ja ovat selkeästi löydettävissä. Vaatehuoneessa hyllytasoja voi lisätä hyvinkin korkealle, jolloin saadaan lisää tasoja erilaisille laatikoille ja muille säilytysratkaisuille. Korkealta tavarat saa haettua nousemalla kodintikkaille.

Suurempien säilytyskompleksien, kuten hyllykköjen olisi hyvä olla muunneltavissa ja laajennettavissa. Tavaramäärän kasvaessa olisi tärkeää, että hyllyköihin voisi lisätä koreja, laatikoita ynnä muita elementtejä. Esimerkiksi vaatekaappeihin saa mainiosti lisää tilaa, kun tasot ovat ulosvedettäviä. Tällöin puserot ja housut voi pinota vaikka neljään pinoon ja takimmaisestakin pinosta saa näppärästi valittua haluamansa vaatekappaleen.

Kodin säilytysratkaisuilla saadaan kodista ennen kaikkea toimiva ja viihtyisä kokonaisuus. Oli koti sitten yhden tai useamman hengen asuttama, niin muun muassa kenkiä on aina paljon. Eteisen kenkätelineessä ei välttämättä ole tarpeeksi tilaa, jolloin erilaiset kenkäkaapit ja pidikkeet ovat mainio apu tilanteeseen. Niiden avulla eteinen on siistimpi ja kengät pysyvät paremmassa kunnossa.

Teksti: Johanna Tamminen / Mediafocus Oy
Kuvat: Anttila ja Inter IKEA Systems B.V.

Lue myös:

    Uusimmat