Pastaresepti paisui sosiaalisen median avulla ruokailmiöksi, johon ruokakaupat eivät osanneet varautua.
– Meiltä on valitettavasti pecorino-juusto loppu yhden reseptin vuoksi, toteaa Itäkeskuksen Stockmannin Herkun juustomyyjä, kun olen hakemassa aineksia siihen kuuluisaan reseptiin, josta kaikki puhuvat.
Ehdin jo innostua hedelmä- ja vihannesosastolla, sillä onnistuin saamaan ostoskoriini lehtipersiljaa. Olo oli kuin saalista vaanivalla metsästäjällä, joka osui napakymppiin. Lehtipersiljaa kun oli kuulemma vaikeaa löytää nyt kaupoista – tämän reseptin vuoksi tietenkin.
Kyse on aivan tavallisen kuuloisesta pastasta. Avokadopastasta. Tämä resepti ei kuitenkaan ole tavallinen, sillä se on kasvanut syksyn aikana todelliseksi ruokailmiöksi. Myös Helsingin Sanomat uutisoi sen leviävän vauhdilla Facebookissa. Uutisten myötä pastaresepti sai niin paljon huomiota, että vaikutukset alkoivat näkyä jo tavallisissa ruokakaupoissa. Reseptin aineksia joutuu nyt saalistamaan toden teolla.
– Kysyimme kaupan HeVi-osastolla, missä mahtaa olla lehtipersiljaa. Myyjä kysyi heti, että "teetkö SITÄ?". Meidän lähikaupasta löytyi pecorinoa, avokadot olivat sen sijaan loppuneet, eräs ystäväni kertoo Facebookissa.
Toinen reseptivillityksestä seonnut helsinkiläinen kiersi pecorino-juuston vuoksi kolme kauppaa ympäri, mutta saalis jäi saamatta. Ainespula on levinnyt myös muualle Suomeen, joten kyse ei ole pelkästään helsinkiläiskulinaristien trendistä. Keskisuomalaisen mukaan osassa Jyväskylän kaupoista loppuivat niin pecorino-juusto kuin avokadotkin.
Reseptin tarina
Reseptin takana on helsinkiläinen kokki ja ravintoloitsija Alexander Gullichsen. Alun perin hittiresepti julkaistiin tänä syksynä ilmestyneessä Alexander ja Hanna Gullichsenin Safkaa-keittokirjassa, josta tuli myyntimenestys. Miksi reseptistä sitten tuli niin iso hitti? Ehkäpä siksi, että sen avulla pystyy hurmaamaan treffiseuralaisensa.

